lauantai 30. kesäkuuta 2012

Kovasikajuttu

”Leffa kertoo Pertti Kurikan Nimipäivistä… eli yhdestä keharista joka laulaa punkkia ja kolmesta keharista jotka soittaa punkkia. Se kannattaa käydä kattomassa ja miettii et kannattaako kehareita vihata vai kannattaako niitä rakastaa ja kunnioittaa.” – Kari Aalto, Pertti Kurikan Nimipäivät
Kovasikajuttu tuli ja meni teatterissa joskus samoihin aikoihin kun The Avengers sai ensi-iltansa, joten lievästä mielenkiinnosta huolimatta en yksinkertaisesti henkisesti tai fyysisesti kyennyt irroittamaan ajastani tai viitsimyksestäni viipaletta kotimaiselle dokumenttielokuvalle, oli se sitten kuinka ylistetty tahansa. Nyt elokuva kuitenkin tempaistiin "vielä kerran" Suomen elokuvateattereihin tänään järjestetyissä kesäyönäytöksissä, ja koska Studio 123 on yksiselitteisesti Suomen paras elokuvateatteri, toki myös Kuusankoskella näytös järjestettiin. Kahdella eurolla (!) sitä harvoin elokuviin pääsee, joten ei muuta kuin ihmettelemään ilmiötä nimeltä Pertti Kurikan Nimipäivät.

Minulla ei ole juuri tapana sisällyttää tarkempia esittelyitä näihin blogivuodatuksiini, mutta tällä kertaa se lienee paikallaan: "Kovasikajuttu on elokuva punk-idean syvimmästä olemuksesta. Se on tarina vammaisten kapinasta valtavirtaa vastaan. Tällä kertaa on lupa tuijottaa, ihmetellä ja ihastua, sekä kokea kuinka Suomen kovin punk-bändi valloittaa maailman."

En voi väittää että punk-musiikki missään muodossa olisi minulle kovinkaan läheinen ilmiö, mutta huomattavasti pahempaa "möykkää" olin ennalta odottanut. Bändihän todella vetää hyvin ja asenteella. Sanoitukset ovat yksinkertaisia, mutta aitoudessaan vaikuttavia. Nyt lauletaan siitä mistä itse tiedetään ja siitä mistä muut eivät uskalla. Bändin musiikin olisi toivonut pelaavan elokuvassa vähän isompaakin osaa.

Dokumentti oli toteutukseltaan hiljaista sivustaseuraamista ilman suurempaa selittelyä tai puuttumista. Henkilöt ja tilanteet soljuivat ruudulle sellaisenaan. Paikoin tunnelma meni kyllä henkilökohtaisuudessaan omaan makuuni jo vähän tirkistelynkin puolelle, mutta leffan kotisivuilta napatun mainoslauseen "lupa tuijottaa" oli tietysti annettu.. No, näitä hetkiä ei elokuvassa ollut montaa. Kaikkiaan se oli todella hauska (saako nauraa? eikö saa nauraa? onko tekopyhää, jos ei naura jollekin mikä on aidosti hauskaa, vain koska se voi olla jonkun mielestä epäkorrektia?), mielenkiintoinen ja ajatuksiaherättävä dokkari.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Prometheus 3D

The Avengers saattoi pilata valmistautumiseni Prometheusta varten, mutta toisaalta olen siitä kiitollinen. Minä yksinkertaisesti unohdin hypettää. Alien-boksi odottelee edelleen muoveissaan, en ole jaksanut uppoutua tuntikausiksi Weyland Industries -saitin lisämateriaaleihin. Minä en ehtinyt kunnolla innostua tästä elokuvasta missään vaiheessa. Kyllä, trailerit saivat kylmät väreet juoksemaan selkäpiissä, mutta se jokin, se henkilökohtainen intressi uupui.

Alienit 1-2 ovat minulle rakkaita lapsuusmuistoja, puhkikatsottuja VHS-nauhoja, joista en loppujen lopuksi muista paljoakaan. On hyvin mahdollista, että en ole ainakaan kymmeneen vuoteen katsonut niitä, todennäköisesti siitä on kauemminkin. Tämän johdosta ostin koko Quadrilogyn Blu-Ray-boksina, jonka parissa sitten piti palata taas siihen maailmaan ja mielentilaan.. ..Buuuuuuut then The Avengers happened and I have been pretty much obsessed with it, as one might have noticed.

Se saattoi olla ihan hyvä asia. Toiveeni suoraan sanoen eivät olleet erityisen korkealla. Ja kun Prometheuksesta alkoi tipahtaa arvosteluja joita en kyllä lukenut, mutta vilkuilin ja tarkistin tähdet - selviä "turvanelosia" ja jopa kolmosia! - sain vakuuden sille että minun ei tarvitsekaan odottaa mitään elämää suurempaa. Tunsin jopa hieman sääliä niitä valtavan hypen vallassa viraalikampanjaa ratkoneita faniparkoja kohtaan. You poor souls. It won't be as good as you hoped it would.

Jonkin aikaa ehdin jo luulla, että se voisi olla. Kaunishan se oli, suorastaan lumoava, jo visuaalisuuden vuoksi elokuvalle oli valmis antamaan paljon anteeksi. Fassyn David-androidi oli ihana hahmo, mutta Bishopia minä rakastin koko lapsuuteni, joten ihan odotettavissa oli tämä. Oikeastaan David oli ihmiskumppaneitaan paljon mielenkiintoisempi ja moniulotteisempi hahmo - muut olivat melko ärsyttäviä enkä saanut heihin mitään yhteyttä. Ja jos ei ole yhteyttä hahmoihin, mitenpä sitä jaksaa olla kiinnostunut, miten kenellekään käy. Tarinalla oli tietysti eeppiset lähtökohdat, mutta se kävi loppujen lopuksi vain kutkuttavan lähellä sitä, mitä se olisi voinut olla. Trailereissa luvattua ahdistavaa tunnelmaa ei saatu luotua. Siitä petyin ehkä eniten, koska sitä odotin ehkä eniten. Ainahan minä gorea haluan ja paljon, mutta nyt hukattiin mahdollisuuksia sekä verellä mässäilyn että piinaavan psykologisen kauhun saralla. Se oli laiska. Ja siinä oli niin paljon ärsyttäviä pikkujuttuja ja epäloogisuuksia jotka olivat, no, todella ärsyttäviä. Seuraa hieman spoilaava, irrallinen rant-osuus, älä lue jos et halua ja sitä rataa.

Renesmee-kuvio (jep, en voinut olla ajattelematta Twilightia mikä sai minut vain nauramaan). Ei, ei, ei. Se oli todella irrallinen, huonosti toteutettu, pointiton kohtaus tätä elokuvaa ajatellen (vaikka sillä onkin oleva kauskantoisia seurauksia..) ja totaalisen off-putting. Olin jo aika vahvasti elokuvan kelkassa, mutta siinä nostin kädet pystyyn, astuin kyydistä ja jäin vähän sivustakatsojana seuraamaan mihin tämä sirkus on menossa - se vain oli niin yksinkertaisen typerästi hoidettu juonikuvio, että se pilasi minulta lopun koko elokuvasta. Oho, minussapa kasvaa hurjaa vauhtia aliensikiö, no onneksi voin tällä kätevästi mukana olevalla medpodilla leikata sen ulos itsestäni, steiplataan masu kiinni ja meno jatkuu eikä kukaan edes puhu koko asiasta nyt eikä koskaan. SIIS MITÄ HELVETTIÄ.

Ja mikä hemmetin järki on palkata Guy Pearce esittämään vanhusta aivan törkeän huonossa maskissa, kun Pearcea ei omalla naamallaan itse elokuvassa edes nähdä - netin viraalikampanjassa kyllä. SIIS MITÄ HELVETTIÄ.

Tällaiset lukuisat pienet mutta hyvin voimalliset siis mitä helvettiä -hetket iskivät minua lekalla naamaan aina, kun yritin pitää elokuvasta oikeasti. En oikein tiedä mitä olen siitä mieltä. Mestariteos se ei ainakaan ollut. Se olisi voinut olla. Mutta en tiedä mitä se lopulta oli. Olen hämilläni. Jos joutuisin antamaan sille tähtiarvioin, taipuisin ehkä siihen turvaneloseen itsekin. Jo sen visuaalisuuden tähden. My God, että se oli kaunis. Viat olivat loppuviimein pikkutekijöitä, mutta kun niitä kasaantuu tarpeeksi.. En tiedä. Se Renesmee-kuvio sai minut vain näkemään punaista.