Koska tässä flunssan kanssa painiessa näyttää epätodennäköiseltä että tämän vuoden puolella ehdin nähdä enää yhtään elokuvaa - ainakaan elokuvaa joka ei ole Hobitti, koska ei siellä mitään mielenkiintoista pyörikään - elokuvateatterissa (joskin Netflixin puolella odottaisivat kehutut, tänä vuonna Suomessa valkokankailla pyörähtäneet Cloud Atlas ja What Maisie Knew..), lienee paikallaan tehdä perinteinen menneen vuoden tiivistys.
Jos vuonna 2012 olinkin uskollinen odotuslistalleni, tänä vuonna minulta livahti aika monta leffaa. 21 odotuselokuvasta minulta jäi näkemättä 6 - joukossa jopa World War Z, joka ennen ensi-illan siirtoa ja massiivisia uudelleenkuvauksia sijoittui korkealle jo vuoden 2012 odotuslistalla, mutta mielenkiinto ehti laantua matkan varrella ja viimeistään kriitikoiden reaktioita vilkaistessa. Tältä vuodelta puolestaan karkasi kokonaan Sin City 2, joka harppoi kalenterissa melkein vuoden aina elokuulle 2014.
Yksittäisiä elokuvateatterikokemuksia tälle vuodelle on 25, mutta tarkemman syynin alla niistä avautuu kaksi Odottamatonta matkaa eli teknisesti vuoden 2012 leffaa, kaksi Pacific Rimiä, ja kaksi The World's Endiä. Totaalisaldo elokuvissa siis on *pari ruostunutta ratasta jauhaa päässä hetken* ehkä 21, joka on viime vuotta 2 elokuvaa + 2 teatteritallennetta heikompi, joten olen ollut laiska (en näemmä ole taas syys-lokakuussa nähnyt yhtään mitään, ja koko kevätkin meni nihkeästi Supernatural-pakkomielteeni syödessä aikaa), ja lupaan parantaa tapani.
Tämän vuoden vallitseva teema on ollut pettymys. Vuoteen mahtuu monta elokuvaa, jotka eivät olleet niin hyviä kuin niiden olisi toivonut olevan. Jouduin pohtimaan vuoden parasta elokuvaa Episodin kyselyssä pari päivää takaperin, ja kolmea leffaa miettiessä piti ihan kaivella muistiaan, mitkä tämän huomionosoituksen todella ansaitsevat.
Kiistaton ykkönen on DJANGO UNCHAINED. Se avasi tämän vuoden, ja oli myös vuoden absoluuttisesti paras elokuva. Minulla ei yksinkertaisesti ole siitä mitään pahaa sanottavaa. Se oli täydellinen.
THE WORLD'S END oli erittäin hyvä elokuva. Olen valmis myöntämään että jo ennalta voimakas suhtautumiseni siihen nousi potenssiin kymmenen kun minulta uhattiin viedä pois mahdollisuus nähdä se teatterissa, ja tämä saattoi sumentaa varsinaista katsomiskokemusta, mutta vedettyäni koko Corneton vastikään putkeen, seison edelleen sanojeni takana, vaikka Hot Fuzz säilyykin minulle trilogian parhaana elokuvana.
GRAVITY saa mainintansa tällä listalla ehkä lähestulkoon vain visuaalisten ansioidensa ja vaikuttavan tunnelmanluomisen vuoksi, mutta niissä se olikin suorastaan esimerkillinen. Vuoden 2013 kaunein elokuva, ellei pidemmältäkin ajalta ansaitse tämän tittelin. Toki tarinakin oli vetoava ja koska on melko harvinaista saada Krista herkistymään elokuvissa, on se saavuttanut jotain jo senkin vuoksi.
KICK-ASS 2 tulee mukaan koska tämä on minun listani ja minä teen minun listallani mitä haluan. Kick-Ass 2 ei ehkä ole millään muotoa arvostettu elokuva, mutta se oli ihan helvetin hauska ja siisti. Se teki syntymäpäivästäni täydellisen. Se riittää.
Vaikuttavia mutta ei henkilökohtaisesti ehkä kuitenkaan niin kolahtaneita elokuvia ovat olleet lisäksi ainakin Beasts of the Southern Wild ja Only God Forgives.
En jaksa tulla vihaiseksi ruotimalla vuoden pettymyksiä tarkemmin, joten riittäköön se, että ajatuskin A Good Daysta saa vereni kiehumaan. Jouluperinteenä oli pakko katsoa Die Hard, ja mietin kyllä hartaasti, olenko valmis antamaan Bruce Willisille jo anteeksi ja pystynkö katsomaan koko elokuvaa. Pystyin kyllä ja itkin elokuvan täydellisyyttä, ja sitä miten raivostuttavan kamala elokuva A Good Day oli. Älkää puhuko minulle siitä enää ikinä. Se olisi voinut olla siedettävä tusinatoimintaelokuva, mutta se yritti olla Die Hard.
Maininnan huonoudestaan ansaitsee myös Evil Dead, joka olisi myös omalla tahollaan voinut olla siedettävä tusinakauhuelokuva, mutta koska se kuvitteli mahtavansa mitään alkuperäiselle, jo lähtökohtaisesti sen pisteet olivat reilusti pakkasen puolella, eikä se montaa plussaa tililleen kerännyt. Älkää tehkö tarpeettomia uusintaversioita tai jatko-osia vanhoille klassikoille. Kiitos.
Näihin tunnelmiin olemme valmiit aloittamaan vuoden 2014. DOFP, DOFP, DOFP....
lauantai 28. joulukuuta 2013
torstai 12. joulukuuta 2013
Hobitti: Smaugin autioittama maa HFR3D
Yönäytöksestä on ehtinyt vierähtää melkein koko vuorokausi, kun elämän ehtiessä edelle olen ollut estynyt blogiin kirjoittamasta. Silti en vieläkään oikein tiedä, mitä sanoa, joten luvassa jäsentelemätöntä ajatuksenvirtaa ja toivottavasti toisen katselukerran jälkeen järjestelmällisempää aivotoimintaa.
Nautin suuresti koko elokuvasta, mutta päällimmäiseksi tunteeksi jäi ehkä järkytys siitä, että se LOPPUI niin kuin se loppui. En käy spoilaamaan, mutta odotin kyllä että tässä elokuvassa olisi päästy vähän pidemmälle tarinassa. Smaugin autioittama maa ei ollut ehjä, omilla jaloillaan seisova elokuva jolla olisi ollut selkeä alku ja loppu. Se oli selvästi välielokuva, mutta ei huono sellainen. Tällä hetkellä on mahdotonta kuvitella, että koko Hobitti ynnättyine lisämausteineen olisi saatu mahtumaan kahteen elokuvaan. Itse asiassa minun on vaikea käsittää, miten tarinan loppu saadaan mahtumaan yhteen elokuvaan, jonka teatteriversio olisi alle neljä tuntia pitkä. Aika näyttää.
Odottamattoman matkan nostalgialla tunnelmointi oli väistynyt tiukan toiminnan tieltä - vauhtiin päästiin heti ensimetreiltä eikä tahti juuri hidastunut. Koska minun rakkauteni Peter Jacksoniin kantaa niin varhaiseen tuotantoon, että kun ensi kerran kuulin hänen ohjaavan LotRit, en voinut olla nauramatta, Smaugin autioittaman maan todella näyttävä toimintapuoli sai minut hihkumaan innosta. It's pretty much non-stop action. Kuitenkaan sitä ei tunnu olevan liikaa - kohtauksia ei venytetä ja paisutella äärimmilleen, ja toimintaa tasapainotetaan niin huumorilla kuin draamalla. Huumori ei ole väkinäistä myötähäpeäslapstickiä, vaan elokuvalle saa rehellisesti nauraakin paikoin. En ole ihan varma miten suhtaudun päälleliimattuun romanssinpoikaseen - yritin ehkä inhota sitä, mutta en ihan onnistunut siinä.
Smaugin autioittama maa on Odottamatonta matkaa tiiviimpi, toimivampi kokonaisuus. Sanon näin vaikka ykkösessäkään ei ollut minusta mitään vikaa - tai siis näen että siinä on vikaa, mutta ne eivät mitenkään henkilökohtaisesti häiritse minua. Hobittiin liittyy niin suuria tunteita, niin pitkä odotus, että en koskaan pysty olemaan täysin objektiivinen tätä trilogiaa kohtaan. En minä LotRiakaan pidä täydellisenä, mutta rakastan sitä, eikä se tule koskaan muuttumaan. Smaugin autioittama maa olisi voinut objektiivisessakin mielessä olla hyvin lähellä täydellistä, jos sillä olisi ollut edes jonkinlainen "oma" tarinankaari ja lopetus. "Jaa, kestoa on jo tuon verran, kai tämä jostain kohtaa pitää lyödä poikki" -henkinen pätkäisy jätti hetkeksi monttu auki tuijottamaan valkokangasta - tässäkö se taas oli. Kaksi ja puoli tuntia hurahti kuin siivillä, ja nyt pitää taas vuosi odotella jatkoa tiukalle cliffhangerille.
Ja tiukka cliffhanger se onkin, sillä PJ on tehnyt aika rajuja muutoksia alkuperäismateriaaliinsa, mistä olen vain tyytyväinen. Pidättäydyn spoilaamasta sen enempää jos tätä erehtyy joku lukemaan, mutta minusta lisäykset ja muutokset ihan itse Hobitin kulkuun olivat erinomaisia ja jättävät kutkuttavan jännityksen trilogian päätöstä odotellessa - pakkaa on sekoitettu tavalla, joka voi joidenkin hahmojen kohtaloa muokata (please?). Hobitti ei ole minulle pyhä kirja, ja sitä saa oikeastaan kohdella minun puolestani miten huvittaa.
Mitähän vielä. No se HFR ja yleensäkin visuaalinen tuntu. Olin aivan viime metreille kahden vaiheilla, menenkö yönäytökseen Kinolle vai Studiolle, jälkimmäisessä kun olisi ollut ihan eri lailla tunnelmaa, mutta kun Studiolla 3D olisi mennyt kakkossalissa ja ihan tavan tylsä 2D ei kiinnosta kyllä Hobitin kohdalla lainkaan, oli päätös lopulta helppo. Suuri on kaunista, ja HFR3D on kiistatta suurin ja kaunein. Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa siitä. Se on vain täydellisen sujuvaa ja henkeäsalpaavaa. Hobitti kuuluu suuriin saleihin ja minä kuulun suuriin saleihin. En katsonut Odottamatonta matkaa muuna kuin HFR3D:nä (x4) vaikka minun alunperin vielä piti tehdä tekniikkavertailua, mutta en usko että nyt haluan edes tietää miltä se "laimennettu" versio näyttää. HFR3D, asGod Peter Jackson intended.
Pitää vielä avautua siitä miten tärkeää minulle oli Lee Pace. Minulle ehdottomasti suurin casting-uutinen aikanaan oli Lee Pace Thranduilina. Ja Lee ylitti kaikki odotukset. Sanon suoraan: Lee pesi kaikki LotRinkin haltiat ja nyt kun olen nähnyt tämän, näen mitä haltioiden tulisi olla. Toiseus on suomeksi jotenkin ihan helvetin typerä sana mutta tässä oli todellinen haltia, jotain niin jaloa, jotain ikiaikaista, jotain vierasta, jotain mystistä, jotain aivan muuta. Leen Thranduilissa oli kylmät väreet nostattavaa toiseutta potenssiin kymmenen. Okei, olen vähän puolueellinen mutta silti.
Kylmät väreet kun on jo mainittu, ei voi tietenkään olla huomioimatta Smaugia ja Benedict Cumberbatchia. Hrrrrrrr.
Okei, tämä saa riittää, nukuin viime yönä 2,5 tuntia ja olin sitten 9,5 tuntia töissä, joten enempää minusta ei irtoa.
Nautin suuresti koko elokuvasta, mutta päällimmäiseksi tunteeksi jäi ehkä järkytys siitä, että se LOPPUI niin kuin se loppui. En käy spoilaamaan, mutta odotin kyllä että tässä elokuvassa olisi päästy vähän pidemmälle tarinassa. Smaugin autioittama maa ei ollut ehjä, omilla jaloillaan seisova elokuva jolla olisi ollut selkeä alku ja loppu. Se oli selvästi välielokuva, mutta ei huono sellainen. Tällä hetkellä on mahdotonta kuvitella, että koko Hobitti ynnättyine lisämausteineen olisi saatu mahtumaan kahteen elokuvaan. Itse asiassa minun on vaikea käsittää, miten tarinan loppu saadaan mahtumaan yhteen elokuvaan, jonka teatteriversio olisi alle neljä tuntia pitkä. Aika näyttää.
Odottamattoman matkan nostalgialla tunnelmointi oli väistynyt tiukan toiminnan tieltä - vauhtiin päästiin heti ensimetreiltä eikä tahti juuri hidastunut. Koska minun rakkauteni Peter Jacksoniin kantaa niin varhaiseen tuotantoon, että kun ensi kerran kuulin hänen ohjaavan LotRit, en voinut olla nauramatta, Smaugin autioittaman maan todella näyttävä toimintapuoli sai minut hihkumaan innosta. It's pretty much non-stop action. Kuitenkaan sitä ei tunnu olevan liikaa - kohtauksia ei venytetä ja paisutella äärimmilleen, ja toimintaa tasapainotetaan niin huumorilla kuin draamalla. Huumori ei ole väkinäistä myötähäpeäslapstickiä, vaan elokuvalle saa rehellisesti nauraakin paikoin. En ole ihan varma miten suhtaudun päälleliimattuun romanssinpoikaseen - yritin ehkä inhota sitä, mutta en ihan onnistunut siinä.
Smaugin autioittama maa on Odottamatonta matkaa tiiviimpi, toimivampi kokonaisuus. Sanon näin vaikka ykkösessäkään ei ollut minusta mitään vikaa - tai siis näen että siinä on vikaa, mutta ne eivät mitenkään henkilökohtaisesti häiritse minua. Hobittiin liittyy niin suuria tunteita, niin pitkä odotus, että en koskaan pysty olemaan täysin objektiivinen tätä trilogiaa kohtaan. En minä LotRiakaan pidä täydellisenä, mutta rakastan sitä, eikä se tule koskaan muuttumaan. Smaugin autioittama maa olisi voinut objektiivisessakin mielessä olla hyvin lähellä täydellistä, jos sillä olisi ollut edes jonkinlainen "oma" tarinankaari ja lopetus. "Jaa, kestoa on jo tuon verran, kai tämä jostain kohtaa pitää lyödä poikki" -henkinen pätkäisy jätti hetkeksi monttu auki tuijottamaan valkokangasta - tässäkö se taas oli. Kaksi ja puoli tuntia hurahti kuin siivillä, ja nyt pitää taas vuosi odotella jatkoa tiukalle cliffhangerille.
Ja tiukka cliffhanger se onkin, sillä PJ on tehnyt aika rajuja muutoksia alkuperäismateriaaliinsa, mistä olen vain tyytyväinen. Pidättäydyn spoilaamasta sen enempää jos tätä erehtyy joku lukemaan, mutta minusta lisäykset ja muutokset ihan itse Hobitin kulkuun olivat erinomaisia ja jättävät kutkuttavan jännityksen trilogian päätöstä odotellessa - pakkaa on sekoitettu tavalla, joka voi joidenkin hahmojen kohtaloa muokata (please?). Hobitti ei ole minulle pyhä kirja, ja sitä saa oikeastaan kohdella minun puolestani miten huvittaa.
Mitähän vielä. No se HFR ja yleensäkin visuaalinen tuntu. Olin aivan viime metreille kahden vaiheilla, menenkö yönäytökseen Kinolle vai Studiolle, jälkimmäisessä kun olisi ollut ihan eri lailla tunnelmaa, mutta kun Studiolla 3D olisi mennyt kakkossalissa ja ihan tavan tylsä 2D ei kiinnosta kyllä Hobitin kohdalla lainkaan, oli päätös lopulta helppo. Suuri on kaunista, ja HFR3D on kiistatta suurin ja kaunein. Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa siitä. Se on vain täydellisen sujuvaa ja henkeäsalpaavaa. Hobitti kuuluu suuriin saleihin ja minä kuulun suuriin saleihin. En katsonut Odottamatonta matkaa muuna kuin HFR3D:nä (x4) vaikka minun alunperin vielä piti tehdä tekniikkavertailua, mutta en usko että nyt haluan edes tietää miltä se "laimennettu" versio näyttää. HFR3D, as
Pitää vielä avautua siitä miten tärkeää minulle oli Lee Pace. Minulle ehdottomasti suurin casting-uutinen aikanaan oli Lee Pace Thranduilina. Ja Lee ylitti kaikki odotukset. Sanon suoraan: Lee pesi kaikki LotRinkin haltiat ja nyt kun olen nähnyt tämän, näen mitä haltioiden tulisi olla. Toiseus on suomeksi jotenkin ihan helvetin typerä sana mutta tässä oli todellinen haltia, jotain niin jaloa, jotain ikiaikaista, jotain vierasta, jotain mystistä, jotain aivan muuta. Leen Thranduilissa oli kylmät väreet nostattavaa toiseutta potenssiin kymmenen. Okei, olen vähän puolueellinen mutta silti.
Kylmät väreet kun on jo mainittu, ei voi tietenkään olla huomioimatta Smaugia ja Benedict Cumberbatchia. Hrrrrrrr.
Okei, tämä saa riittää, nukuin viime yönä 2,5 tuntia ja olin sitten 9,5 tuntia töissä, joten enempää minusta ei irtoa.
tiistai 3. joulukuuta 2013
Odotuslista 2014
Perinteisesti odotuslista on julkaistu vasta menneen vuoden katsauksen jälkeen, mutta kun ei tässä ole taas tullut hirmuisesti leffassa käytyä (ja kalenterissa odottaa lähinnä vain Hobitti, ellen raaski uhrata rahaa Catching Fireen), niin käännetään suosiolla katse tulevaan. Tällä hetkellä suurin hype leffamaailmassa tuntuu jo kohdistuvan vuoteen 2015, joka pursuaa Suuria Elokuvia toisensa perään, mutta ei 2014 suinkaan mikään välivuosi ole, vaikka näitä hengästyttäviä elokuvavuosia on jo nyt eletty muutama putkeen. Riittääkö näille kaikille hirmubudjetin jättileffoille oikeasti yleisöä vai puutuvatko jo katsojat siihen kun koko ajan luvataan jotain Suurta ja Ennennäkemätöntä ja Ainutlaatuista - ilman että lupauksia pidetään? Tämänkin vuoden suurista odotuksista moni on ollut jonkinmoinen pettymys, mutta palataan siihen sitten myöhemmin. Nyt käsittelyyn vuosi 2014.
Tuttuun tapaan ensi-illat ovat Suomen mikäli sellaisia on tiedossa, tai mitä nyt sattuu löytymään jos ei. Nämä nyt ovat lähinnä jotain isoja blockbustereita, please forgive me, en jaksa tehdä kauhean kattavaa listausta vaan kasaan nyt sellaiset jotka ainakin oikeasti tulee kaikella varmuudella nähtyä - tämän vuoden listaan kun mahtui aika monta hutia, mutta siitäkin sitten myöhemmin lisää.
The Wolf of Wall Street (3.1.)
Martin Scorsese ei lepää ennen kuin DiCaprio on saanut Oscarinsa. Tässä leffassa viehättää enemmän laadukas tekijäpuoli kuin itse aihe, mutta koska tämän jo ennustetaan olevan yksi award seasonin tähdistä, pitää se varmaan yleissivistävistä syistä yrittää katsastaa.
12 Years a Slave (24.1.)
Historiallista laatudraamaa laatutekijöillä, ja mahtuuhan sinne yksi Cumberbatchkin joukkoon. Myös tämä elokuva on kaikella todennäköisyydellä award seasonin isoja pelaajia.
The LEGO Movie (14.2.)
Lego-elokuva tuntui ensin vuoden WTF-tapaukselta, mutta loistava cast ja yleinen innostus on voittanut minut puolelleen.
THE GRAND BUDAPEST HOTEL (7.3. - tuskin Suomessa, nyyh)
Heei, vuoden ensimmäinen superinnostus! Wes Andersonin uutuus sen tietenkin minussa herättää, ja toivotaan että se Suomessakin saa sellaisen teatterilevityksen että nähtäisiin jopa meidän nurkilla. Mukana Andersonin totuttuja vakinaamoja kuten Bill Murray, Moonrise Kingdomista mukaan tarttunut EETU(!!!), ja ihan uusiakin tuttavuuksia kuten Saoirse Ronan ja Jude Law. Kaikki Andersonin elokuvat ovat lumoavia taideteoksia joihin heittäydyn täysillä mukaan. Aaah.
Captain America: The Winter Soldier (4.4.)
Kaikki MCU on toki korkealla odotuslistallani, mutta kapu ei ainakaan vielä herätä sellaista himoa, että se olisi caps lock -tunnustuksen ansainnut. Ensimmäistä Captain Americaa en itse asiassa katsonut kuin vasta juuri The Avengersin alla, joten lienee parannus jos tämän viitsin edes teatteriin mennä katsomaan? ;)
The Amazing Spider-Man 2 (2.5.)
Aidosti ja oikeasti tykkäsin, tai ainakin yritin tykätä ensimmäisestä TASM:sta, teatterikatselun jälkeen en nimittäin sitä ole nähnyt. Näinä päivinä julkaistaan kakkosen ensimmäinen traileri, katsotaan millaisia fiiliksiä se herättää.
X-MEN: THE DAYS OF FUTURE PAST (23.5.)
Jos minun tältä istumalta pitäisi nimetä yksi elokuva jota ehdottomasti eniten odotan vuonna 2014, en epäröisi sekuntiakaan. Se olisi DOFP. On muitakin suuria, mutta DOFP. Se on mysteeri. Se on jännitystä. Se on elokuva, jolle minä annan luvan epäonnistua, koska minun suoraan sanoen on vaikea kuvitella miten näistä aineksista edes saadaan kasattua jotain aidosti toimivaa. Silti saan kylmiä väreitä jo ajatuksesta. Jos tästä saadaan jotain aidosti toimivaa, se sitten saattaakin olla eeppisin elokuva ikinä.
Transformers 4: Age of Extinction (27.6.)
Vaikka Bay kolmannen Transformersin jälkeen vannoi että hänen osaltaan tämä oli nyt tässä, on hän ehtinyt kääntää kelkkansa ja valmistelee täyttä häkää sarjan neljättä osaa. Minullekin kolme olisi riittänyt vallan mainiosti, mutta katsotaan nyt mitä tuleman pitää. Suhteeni Transformerseihin on vähän vinksahtanut: odotan niiden ensi-iltoja kuin kuuta nousevaa, hihkun teatterissa innoissani, mutta kahta viimeistä en edes ole katsonut koskaan uudelleen, enkä varmaan tule katsomaankaan. Vanhojen merkkien pitäessä kutinsa myös Age of Extinction saa minut vedettyä ensi-iltapäivänään lippuluukulle. Katsokaa nyt miten onnelliselta Bay näyttää! Eihän tuollaisesta menosta voi seurata huonoa elokuvaa.
GUARDIANS OF THE GALAXY (1.8.)
MCU:n toisen vaiheen villein kortti on epäilyksettä Guardians, josta vielä tässä vaiheessa on tippunut aika niukasti informaatiota. Thor: TDW:n lopussa saimme pienen vilauksen, mutta paljon on vielä pidetty salassa. Silti hihkun jo valmiiksi, koska kaikenlainen scifi-seikkailu minuun aina vetoaa, eikä Lee Pacen osallisuus elokuvassa ainakaan himmennä minun hypetystäni.
The Expendables 3 (15.8.)
Kaiken rehellisyyden nimissä unohdan koko Expendables kolmosen olemassaolon mikäli se ei säännöllisin väliajoin pidä melua itsestään, mutta en myöskään näe tilannetta, jossa voisin jättää tämän elokuvan katsomatta. Bruce Williskin sai kenkää ja Harrison Fordin tilalleen, mistä olen vain tyytyväinen, koska A Good Day tuhosi minun ja Willisin vuosikymmeniä kestäneen suhteen. Sietäisi edes hävetä, ahne paskiainen.
SIN CITY: A DAME TO KILL FOR (22.8.)
Sin City 2 tähditti toki jo vuoden 2013 odotuslistaa yhtenä sen kirkkaimmista tähdistä, mutta liki vuosi tuli vielä odotukselle jatkoa jotta tuotanto sai vähän lisäaikaa. Joko nyt olisi tosi kyseessä? Pieneltä ihmiseltä alkaa usko loppua.
Interstellar (7.11.)
Uudesta Nolanista en tiedä juuri muuta kuin että se on uusi Nolan, ja mikäli voin asiaan vaikuttaa, en halua elokuvaa nähdessäkään juuri muuta tietää.
THE HOBBIT: THERE AND BACK AGAIN (17.12.)
Nenäliinat esiin. Taas se loppuu.
Tuttuun tapaan ensi-illat ovat Suomen mikäli sellaisia on tiedossa, tai mitä nyt sattuu löytymään jos ei. Nämä nyt ovat lähinnä jotain isoja blockbustereita, please forgive me, en jaksa tehdä kauhean kattavaa listausta vaan kasaan nyt sellaiset jotka ainakin oikeasti tulee kaikella varmuudella nähtyä - tämän vuoden listaan kun mahtui aika monta hutia, mutta siitäkin sitten myöhemmin lisää.
The Wolf of Wall Street (3.1.)
Martin Scorsese ei lepää ennen kuin DiCaprio on saanut Oscarinsa. Tässä leffassa viehättää enemmän laadukas tekijäpuoli kuin itse aihe, mutta koska tämän jo ennustetaan olevan yksi award seasonin tähdistä, pitää se varmaan yleissivistävistä syistä yrittää katsastaa.
12 Years a Slave (24.1.)
Historiallista laatudraamaa laatutekijöillä, ja mahtuuhan sinne yksi Cumberbatchkin joukkoon. Myös tämä elokuva on kaikella todennäköisyydellä award seasonin isoja pelaajia.
The LEGO Movie (14.2.)
Lego-elokuva tuntui ensin vuoden WTF-tapaukselta, mutta loistava cast ja yleinen innostus on voittanut minut puolelleen.
THE GRAND BUDAPEST HOTEL (7.3. - tuskin Suomessa, nyyh)
Heei, vuoden ensimmäinen superinnostus! Wes Andersonin uutuus sen tietenkin minussa herättää, ja toivotaan että se Suomessakin saa sellaisen teatterilevityksen että nähtäisiin jopa meidän nurkilla. Mukana Andersonin totuttuja vakinaamoja kuten Bill Murray, Moonrise Kingdomista mukaan tarttunut EETU(!!!), ja ihan uusiakin tuttavuuksia kuten Saoirse Ronan ja Jude Law. Kaikki Andersonin elokuvat ovat lumoavia taideteoksia joihin heittäydyn täysillä mukaan. Aaah.
Captain America: The Winter Soldier (4.4.)
Kaikki MCU on toki korkealla odotuslistallani, mutta kapu ei ainakaan vielä herätä sellaista himoa, että se olisi caps lock -tunnustuksen ansainnut. Ensimmäistä Captain Americaa en itse asiassa katsonut kuin vasta juuri The Avengersin alla, joten lienee parannus jos tämän viitsin edes teatteriin mennä katsomaan? ;)
The Amazing Spider-Man 2 (2.5.)
Aidosti ja oikeasti tykkäsin, tai ainakin yritin tykätä ensimmäisestä TASM:sta, teatterikatselun jälkeen en nimittäin sitä ole nähnyt. Näinä päivinä julkaistaan kakkosen ensimmäinen traileri, katsotaan millaisia fiiliksiä se herättää.
X-MEN: THE DAYS OF FUTURE PAST (23.5.)
Jos minun tältä istumalta pitäisi nimetä yksi elokuva jota ehdottomasti eniten odotan vuonna 2014, en epäröisi sekuntiakaan. Se olisi DOFP. On muitakin suuria, mutta DOFP. Se on mysteeri. Se on jännitystä. Se on elokuva, jolle minä annan luvan epäonnistua, koska minun suoraan sanoen on vaikea kuvitella miten näistä aineksista edes saadaan kasattua jotain aidosti toimivaa. Silti saan kylmiä väreitä jo ajatuksesta. Jos tästä saadaan jotain aidosti toimivaa, se sitten saattaakin olla eeppisin elokuva ikinä.
Transformers 4: Age of Extinction (27.6.)
Vaikka Bay kolmannen Transformersin jälkeen vannoi että hänen osaltaan tämä oli nyt tässä, on hän ehtinyt kääntää kelkkansa ja valmistelee täyttä häkää sarjan neljättä osaa. Minullekin kolme olisi riittänyt vallan mainiosti, mutta katsotaan nyt mitä tuleman pitää. Suhteeni Transformerseihin on vähän vinksahtanut: odotan niiden ensi-iltoja kuin kuuta nousevaa, hihkun teatterissa innoissani, mutta kahta viimeistä en edes ole katsonut koskaan uudelleen, enkä varmaan tule katsomaankaan. Vanhojen merkkien pitäessä kutinsa myös Age of Extinction saa minut vedettyä ensi-iltapäivänään lippuluukulle. Katsokaa nyt miten onnelliselta Bay näyttää! Eihän tuollaisesta menosta voi seurata huonoa elokuvaa.
GUARDIANS OF THE GALAXY (1.8.)
MCU:n toisen vaiheen villein kortti on epäilyksettä Guardians, josta vielä tässä vaiheessa on tippunut aika niukasti informaatiota. Thor: TDW:n lopussa saimme pienen vilauksen, mutta paljon on vielä pidetty salassa. Silti hihkun jo valmiiksi, koska kaikenlainen scifi-seikkailu minuun aina vetoaa, eikä Lee Pacen osallisuus elokuvassa ainakaan himmennä minun hypetystäni.
The Expendables 3 (15.8.)
Kaiken rehellisyyden nimissä unohdan koko Expendables kolmosen olemassaolon mikäli se ei säännöllisin väliajoin pidä melua itsestään, mutta en myöskään näe tilannetta, jossa voisin jättää tämän elokuvan katsomatta. Bruce Williskin sai kenkää ja Harrison Fordin tilalleen, mistä olen vain tyytyväinen, koska A Good Day tuhosi minun ja Willisin vuosikymmeniä kestäneen suhteen. Sietäisi edes hävetä, ahne paskiainen.
SIN CITY: A DAME TO KILL FOR (22.8.)
Sin City 2 tähditti toki jo vuoden 2013 odotuslistaa yhtenä sen kirkkaimmista tähdistä, mutta liki vuosi tuli vielä odotukselle jatkoa jotta tuotanto sai vähän lisäaikaa. Joko nyt olisi tosi kyseessä? Pieneltä ihmiseltä alkaa usko loppua.
Interstellar (7.11.)
Uudesta Nolanista en tiedä juuri muuta kuin että se on uusi Nolan, ja mikäli voin asiaan vaikuttaa, en halua elokuvaa nähdessäkään juuri muuta tietää.
THE HOBBIT: THERE AND BACK AGAIN (17.12.)
Nenäliinat esiin. Taas se loppuu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)