En edes tiedä mistä aloittaa.
Okei, aloitan siitä että rakastan Quentin Tarantinoa ja olen aina rakastanut. Tälläkään kertaa en edes osannut pelätä, että elokuva voisi olla huono: minä rakastan Tarantinoa. Kaikki, mitä Tarantino tekee, puhuttelee minua. Olen sokea kaikille väitetyille vioille Tarantinon tyylissä. Minulle Tarantinon tapa tehdä elokuvaa on oma genrensä. Ja kuten aina toitotan; näen genre-elokuvat genre-elokuvina. Oman lajityyppinsä sisällä. Tarantino tekee erinomaista, leimallista Tarantino-elokuvaa. Minulle se riittää enemmän kuin hyvin. Tiedän, mitä saan, kun katson Tarantino-elokuvan.
Mitä minä saan? Saan rujoa, kaiken näyttävää väkivaltaa, saan huumoria, saan ohjaajan häpeilemättömän ja anteeksipyytelemättömän rohkeuden tehdä jotain mitä muut eivät uskalla tai halua, saan kaikesta läpi paistavan rakkauden elokuviin ja elokuvan tekemiseen. Saan hyvän mielen. Saan suunnatonta innostusta. Saan kauniita kuvia, loistohahmoja ja -dialogia, upean soundtrackin.
Django Unchained ei pettänyt millään saralla, QT tekee kaiken mitä häneltä voi odottaa. Minulla ei ole sanoja sille miten paljon pidin kaikesta siinä. Tärisin innosta, nauroin, virnuilin väkivaltaviihdevirnettäni ja olin kiitollinen päätöksestä katsoa se isolla kankaalla. Minun ei edes pitänyt mennä katsomaan tätä tänään, mutta Beasts of the Southern Wildin jälkeen jäin miettimään tappavaa maanantain työaikaani ja sitä, että en sunnuntaina ehkä haluakaan kotiutua puoliltaöin elokuvista. Joten tsekkasin Kinon näytösajan ja suuntasin auton keulan kohti suurta ja kaunista.
Djangon lukuisat Oscar- ja muut palkintoehdokkuudet ja mm. parhaan käsikirjoituksen Golden Globe -voitto ovat herättäneet paljon keskustelua. Ansaitseeko se niitä? Onko se niin ehjä, "hyvä elokuva" yleisillä kriteereillä? En tiedä. Jos olisin nähnyt tämän vuonna 2012, vuoden viimeisinä päivinä, olisin todennäköisesti nimennyt sen vuoden parhaaksi ihan kyseenalaistamatta. Siinä on kaikkea minulle. Ja kaiken viihdyttävyytensä, kikkailunsa ja pintakiiltonsa takana se aiheensa vuoksi, Inglourious Basterdsin tapaan, herättää ajatuksia vaietuista asioista. Herättää ajatuksia ihmisluonteesta: mihin me kykenemme, ja miksi? Vain muistuttaakseen minua sekunnin kuluttua siitä, että hei, minä virnuilen mielipuolisesti kun veri roiskuu valkokankaalla, ja voi että se roiskuukin. Django Unchained ei ota itseään vakavasti. QT asettaa naurunalaisiksi asiat, joista ei saisi puhua. Kun KKK pitää neuvonpitoa huppujensa käyttökelpoisuudesta tai -kelvottomuudesta, tuli mieleen South Park siinä huutonaurua ulvoessani.
Tämä kiertää nyt ylitsevuotavien kehujen kehää, joten muutama loppuhuomio lienee paikallaan. Christoph Waltz. Voi jumalauta Christoph Waltz, sinä täydellinen ihminen. Suoritusta on väitetty Basterdsin Landan yksi-yhteen kopioksi, en ymmärrä miksi, koska hahmot ovat toistensa polaariset vastakohdat. Kyllä, hän on yhtä loistava tässäkin roolissa. Oscar, kiitos. Oscareista puheenollen, kun Leo DiCaprion huomiotta jättäminen on kerännyt niin valtavasti huomiota.. Sori, Leo, mutta kaiken tämän hehkutuksen jälkeen odotin enemmän, ja siksi ehkä vähän petyin. Olen vilpittömän pahoillani. Sam Jackson puolestaan vetäisi loistavan suorituksen, josta ei ole pidetty lainkaan niin kovaa ääntä. Jackson voisi helposti vetää sen "motherfuckeria" tiputtelevan karikatyyrinsä vailla suurempaa yritystä, mutta tekee jotain paljon enemmän. Vaikka Django on päähenkilö, on Jamie Foxxille annettu muita vähemmän tekemistä: hänen selvästi on määrä lähinnä näyttää coolilta ja sen hän tekee.
Ei tämä silti tunnu loppuvan. Elokuvankaan en olisi toivonut loppuvan. Aikakäsitykseni on ilmeisesti niin vääristynyt, että tämä on lyhyen ajan sisään jo toinen liki kolmetuntinen leffa, joka tuntui lyhyeltä. Se pitää nähdä pian uudestaan.
Unohdin! Minun piti myös ylistää hevosia. Jos sitä-yhtä-juttua ei oteta huomioon, elokuva oli täynnä ihania hevoshetkiä. Fritz! Aww. Kun Django lopussa elvistelee pollensa Tonyn hienolla spinillä ja espanjalaisella käynnillä.. Awww. Pollehan on todellisuudessa Foxxin oma (olipa huolestuttavaa, että muistin lukeneeni asiasta "ihan äsken" ja tuo uutinen olikin heinäkuulta). Aww.
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
lauantai 19. tammikuuta 2013
Beasts of the Southern Wild
Tämä on nyt juuri niitä hyviä elokuvia, joista en ollut aivan varma, viitsinkö kuitenkaan lähteä katsomaan. Pienen indieleffan Oscar-ehdokkuudet ja muu hype saivat kuitenkin mielenkiinnon syttymään ja kun se vielä pyöri Studion 1-salissa, ja sen perään oli suoraan Djangon näytös, ajattelin, että mikä ettei. Studiolla en ole käynyt sitten Taken 2:n, joten oli korkea aika palata juurilleen. Djangon suhteen tosin muutin mieleni, kun selvisi että Kinolla se menee 4K-formaatissa. Mutta Beasts jäi asialistalle.
Käynti Studiolla oli suorastaan nostalginen. Oliko se todella näin pieni?? Ykkössalinkin kangas? Elokuva oli houkutellut lisäkseni kokonaiset kolme katsojaa. Oi sitä rauhaa ja tilaa. Sain valloittaa koko takarivin ja elää herroiksi. Parhaillaan istun Kinon käytävällä odottamassa Djangoa. Sali tullee olemaan melkein täysi. Olin unohtanut miltä tila ja rauha tuntuu. Ja minulla on ikävä sitä.
Niin, se elokuva. Lähdin hyvin alkeellisilla pohjatiedoilla, mutta silti ne kattoivat oikeastaan kaiken. Se oli pieni, se oli kaunis, se oli tunnelmaa. Saatoin itkeä vähän. Saatan kirjoittaa syväluotaavamman analyysin, jos Djangon jälkeen kykenen vielä ajattelemaan jotain muuta. Tämä kuitenkin piti kirjoittaa nyt, siltä varalta että en myöhemmin kykene.
lauantai 12. tammikuuta 2013
Odotuslista 2013
Olen vältellyt tämän postauksen tekemistä, koska vaikka 2012:n olikin määrä olla maailmankaikkeuden eeppisin leffavuosi, ei tämä vuosi sille häviä tippaakaan. Siinä missä viime vuosi oli muutaman suuren kohokohdan valaisema, tuntuu että tänä vuonna pakko nähdä -leffoja on niin paljon, että pyörryttää ja suunnittelen lähemmäs elokuvateatteria muuttamista. Lisäksi vuorossa on monia sellaisia elokuvia, joiden piti vuosien jahkaamisen jälkeen olla toteutumattomia haaveita.
En jaksa pelkän hifistelyn vuoksi kirjata sellaisia elokuvia jotka tiedostan varmasti hyviksi elokuviksi, mutta joita kohtaan minulla ei ole suurta henkilökohtaista intressiä. Saatan minä niitä mennä katsomaan, jos jaksan. Mutta ne eivät kuulu tälle listalle. Tästä tulee muutenkin aivan liian pitkä.
(Ensi-iltapäivämäärät poimittu mikä mistäkin, eli eivät kaikki välttämättä ole Suomen julkaisuajankohtia.)
Frankenweenie (11.1.)
Tim Burton. Stop motion -animaatio. Mustavalkoisena. 3D:nä. Count me in. Ehkä joskus. Ensi viikolla. Olin leffasta aika innoissani, mutta tästä muodostui "lukittaudu neljän seinän sisään ja leiki ettei ulkomaailmaa ole" -viikonloppu. I need those.
DJANGO UNCHAINED (18.1.)
Djangon piti olla se viime vuoden lopputykitys, mutta kun ensi-ilta Suomessa siirtyi, piti malttaa vielä vähän aikaa. Väkivaltaviihdettä parhaimmillaan taattuun Tarantinon tyyliin.
Silver Linings Playbook (1.2.)
Tämä nyt on sillä hilkulla, kiinnostaako se minua henkilökohtaisella tasolla, vai vain sen takia, että se todennäköisesti on hyvä elokuva. Haluan kuitenkin nähdä Jennifer Lawrencen suorituksen kannustaakseni häntä Oscareissa.
A Good Day to Die Hard (15.2.)
Lienee suorastaan itsestäänselvyys, että uusi Die Hard kuuluu leffoihin jota ehkä eniten odotan ensi vuodelta. Lienee myös itsestäänselvyys, että se saattaa monelle katsojalle olla pettymys. Minä suhtaudun siihen samalla asenteella kuin The Expendablesiin: haluan vain viihtyä.
Les Misérables (22.2.)
Mietin kovasti, päätyykö Les Mis listalleni. Minua kyllä kiinnostaa sen näkeminen, mutta se on toisaalta sellainen elokuva, että kun aika koittaa, saatan punnita leffaan lähtemisen raskautta, sanoa "njaah" ja käpertyä nojatuoliini. Saa nähdä. Voin aina motivoida itseäni Hugh Jackmanilla.
Gangster Squad (1.3.)
Kauniita ihmisiä (Emma Stone ja Ryan Gosling), ja gangstereita ja toimintaa ja.. mainitsinko ne kauniit ihmiset?
The Place Beyond the Pines (29.3.)
Ensi-ilta tuskin pätee Suomessa, mutta Ryan Gosling, rikosdraamaa, what's not to love.
IRON MAN 3 (26.4.)
Yksi niistä, mitä ehdottomasti eniten tältä vuodelta odotan. The Avengers oli valtava menestys, ja minulle se viime vuoden paras elokuva. Iron Man 3 avaa Phase 2:n, ja on jännittävää nähdä, kuinka hyvin se seisoo omilla jaloillaan The Avengersin jälkeen.
The Great Gatsby (17.5.)
En tiedä mikä on The Great Gatsby. Kirja ilmeisesti, ainakin? Baz Luhrmann ohjaa. Traileri on kaunis. Riittää minulle.
ONLY GOD FORGIVES (23.5.)
Ensi-ilta on Tanskan (edes USA:n julkaisupäivää ei ole olemassa IMDb:n mukaan), joten ei hajuakaan koska tätä nähdään Suomessa. Drive oli vuoden 2011 paras elokuva joten tottakai odotan innolla Nicolas Winding Refnin ja Ryan Goslingin seuraavaa yhteistyötä, josta ei tule väkivaltaa puuttumaan.
Star Trek Into Darkness (5.6.)
Tämä on sikäli noloa, etten ole vielä nähnyt J.J. Abramsin ensimmäistä Star Trekiä. Eli odotan tätä ihan rehellisesti Benedict Cumberbatchin takia. Mutta odotan paljon. Salaisesti toivon että Benedictin mysteerihahmo tulee lunastamaan kaikki ne toiveet mitä minulla oli Lokin varalle The Avengersissa. Se traileri. Aaaah.
KICK-ASS 2 (28.6.)
Näytti pitkään siltä että Kick-Assin jatko-osaa ei koskaan tulla näkemään, joten sitä suuremmalla riemulla odotan tätä elokuvaa. Kick-Ass oli todella hyvä elokuva, joka yllätti minut täysin. Toivotaan että kakkonen jatkaa samalla linjalla tai menee pykälän pidemmälle.
Pacific Rim (12.7.
Törkeän hyvännäköistä scifirymistelyä à la Guillermo del Toro.
World War Z (19.7.)
Uusintakuvausten ja -kirjoitusten aiheuttama yli puolen vuoden viivästys ensi-illassa on tietysti huolestuttava tekijä, mutta toivotaan että niistä on ollut iloa. Koska zombieapokalypsi nyt vain on kaunis asia.
THE WOLVERINE (26.7.)
Saatoin hieman itkeä ja kirota maailman pahuutta kun Darren Aronofsky jätti projektin mutta hei, se on Wolverine, ollaan vain iloisia, että tämä elokuva saatiin tehdyksi. Odotan suuria ja toivon etten tule pettymään.
Elysium (9.8.)
Elysiumin ehkä melkein pitäisi myös olla isolla kirjoitettu, ja ehkä se todellinen hype elokuvaa kohtaan nousee lähempänä ajankohtana. Mutta District 9 on ehdottomasti yksi viime vuosien parhaita leffoja, joten ohjaaja Neill Blomkamp, meillä oli lupaava alku, älä petä minua.
SIN CITY: A DAME TO KILL FOR (4.10.)
Vuonna 2005 päivänvalon nähnyt Sin City oli loistava elokuva, jonka jatko-osan ilmestymistä on spekuloitu nyt vuosia. Sitä pidettiin jo yleisesti elokuvana, joka ei tule toteutumaan. Vakuuttelua siitä, että sitä ei ole lopullisesti haudattu, sai kuulla niin kauan, että lopulta uutinen siitä, että se oikeasti nyt tehdään, tuntui haaveunelta. Totta se on. Se tulee.
THE WORLD'S END (25.10.)
Rakastitko Shaun of the Deadia? Rakastitko Hot Fuzzia? Tiesitkö, että ne ovat todellisuudessa osa trilogiaa? The World's End päättää putken, joten luvassa hulvatonta maailmanlopun meininkiä Simon Peggin ja Nick Frostin seurassa.
THOR: THE DARK WORLD (8.11.)
Niin paljon kysymyksiä. Niin paljon kysymyksiä. Muiden Phase 2:n leffojen tapaan myös The Dark Worldin on määrä olla jatko-osa ennen kaikkea Thorille, eikä niinkään The Avengersille. Mutta Loki? Mitä tehdään Lokin kanssa? Eihän kaikkea The Avengersin jälkipyykkiä voi vain sivuuttaa? Eikä käydä hutiloiden läpi? Mitä tapahtuu? Tell me!
The Hunger Games: Catching Fire (22.11.)
Ensimmäinen Nälkäpeli oli ihan vakuuttava tekele, saisinkohan toiseen mennessä jo kirjojakin luettua? Ei lupailla liikoja, mutta yrittää saa aina.
THE HOBBIT: THE DESOLATION OF SMAUG (13.12.)
Ensimmäinen Hobitti jätti onnellisen, tyytyväisen, mutta odottavan olon: mitä kaikkea trilogian seuraavassa osassa tulee tapahtumaan? Pysyykö taso kohdallaan? Miltä Cumberbatchin Smaug kuulostaa??
Huhh, saatoin unohtaa jotain olennaista, mutta siinä on jo niin monta elokuvaa, että tulee olemaan suoritus katsoa edes nuo kaikki!
En jaksa pelkän hifistelyn vuoksi kirjata sellaisia elokuvia jotka tiedostan varmasti hyviksi elokuviksi, mutta joita kohtaan minulla ei ole suurta henkilökohtaista intressiä. Saatan minä niitä mennä katsomaan, jos jaksan. Mutta ne eivät kuulu tälle listalle. Tästä tulee muutenkin aivan liian pitkä.
(Ensi-iltapäivämäärät poimittu mikä mistäkin, eli eivät kaikki välttämättä ole Suomen julkaisuajankohtia.)
Frankenweenie (11.1.)
Tim Burton. Stop motion -animaatio. Mustavalkoisena. 3D:nä. Count me in. Ehkä joskus. Ensi viikolla. Olin leffasta aika innoissani, mutta tästä muodostui "lukittaudu neljän seinän sisään ja leiki ettei ulkomaailmaa ole" -viikonloppu. I need those.
DJANGO UNCHAINED (18.1.)
Djangon piti olla se viime vuoden lopputykitys, mutta kun ensi-ilta Suomessa siirtyi, piti malttaa vielä vähän aikaa. Väkivaltaviihdettä parhaimmillaan taattuun Tarantinon tyyliin.
Silver Linings Playbook (1.2.)
Tämä nyt on sillä hilkulla, kiinnostaako se minua henkilökohtaisella tasolla, vai vain sen takia, että se todennäköisesti on hyvä elokuva. Haluan kuitenkin nähdä Jennifer Lawrencen suorituksen kannustaakseni häntä Oscareissa.
A Good Day to Die Hard (15.2.)
Lienee suorastaan itsestäänselvyys, että uusi Die Hard kuuluu leffoihin jota ehkä eniten odotan ensi vuodelta. Lienee myös itsestäänselvyys, että se saattaa monelle katsojalle olla pettymys. Minä suhtaudun siihen samalla asenteella kuin The Expendablesiin: haluan vain viihtyä.
Les Misérables (22.2.)
Mietin kovasti, päätyykö Les Mis listalleni. Minua kyllä kiinnostaa sen näkeminen, mutta se on toisaalta sellainen elokuva, että kun aika koittaa, saatan punnita leffaan lähtemisen raskautta, sanoa "njaah" ja käpertyä nojatuoliini. Saa nähdä. Voin aina motivoida itseäni Hugh Jackmanilla.
Gangster Squad (1.3.)
Kauniita ihmisiä (Emma Stone ja Ryan Gosling), ja gangstereita ja toimintaa ja.. mainitsinko ne kauniit ihmiset?
The Place Beyond the Pines (29.3.)
Ensi-ilta tuskin pätee Suomessa, mutta Ryan Gosling, rikosdraamaa, what's not to love.
IRON MAN 3 (26.4.)
Yksi niistä, mitä ehdottomasti eniten tältä vuodelta odotan. The Avengers oli valtava menestys, ja minulle se viime vuoden paras elokuva. Iron Man 3 avaa Phase 2:n, ja on jännittävää nähdä, kuinka hyvin se seisoo omilla jaloillaan The Avengersin jälkeen.
The Great Gatsby (17.5.)
En tiedä mikä on The Great Gatsby. Kirja ilmeisesti, ainakin? Baz Luhrmann ohjaa. Traileri on kaunis. Riittää minulle.
ONLY GOD FORGIVES (23.5.)
Ensi-ilta on Tanskan (edes USA:n julkaisupäivää ei ole olemassa IMDb:n mukaan), joten ei hajuakaan koska tätä nähdään Suomessa. Drive oli vuoden 2011 paras elokuva joten tottakai odotan innolla Nicolas Winding Refnin ja Ryan Goslingin seuraavaa yhteistyötä, josta ei tule väkivaltaa puuttumaan.
Star Trek Into Darkness (5.6.)
Tämä on sikäli noloa, etten ole vielä nähnyt J.J. Abramsin ensimmäistä Star Trekiä. Eli odotan tätä ihan rehellisesti Benedict Cumberbatchin takia. Mutta odotan paljon. Salaisesti toivon että Benedictin mysteerihahmo tulee lunastamaan kaikki ne toiveet mitä minulla oli Lokin varalle The Avengersissa. Se traileri. Aaaah.
KICK-ASS 2 (28.6.)
Näytti pitkään siltä että Kick-Assin jatko-osaa ei koskaan tulla näkemään, joten sitä suuremmalla riemulla odotan tätä elokuvaa. Kick-Ass oli todella hyvä elokuva, joka yllätti minut täysin. Toivotaan että kakkonen jatkaa samalla linjalla tai menee pykälän pidemmälle.
Pacific Rim (12.7.
Törkeän hyvännäköistä scifirymistelyä à la Guillermo del Toro.
World War Z (19.7.)
Uusintakuvausten ja -kirjoitusten aiheuttama yli puolen vuoden viivästys ensi-illassa on tietysti huolestuttava tekijä, mutta toivotaan että niistä on ollut iloa. Koska zombieapokalypsi nyt vain on kaunis asia.
THE WOLVERINE (26.7.)
Saatoin hieman itkeä ja kirota maailman pahuutta kun Darren Aronofsky jätti projektin mutta hei, se on Wolverine, ollaan vain iloisia, että tämä elokuva saatiin tehdyksi. Odotan suuria ja toivon etten tule pettymään.
Elysium (9.8.)
Elysiumin ehkä melkein pitäisi myös olla isolla kirjoitettu, ja ehkä se todellinen hype elokuvaa kohtaan nousee lähempänä ajankohtana. Mutta District 9 on ehdottomasti yksi viime vuosien parhaita leffoja, joten ohjaaja Neill Blomkamp, meillä oli lupaava alku, älä petä minua.
SIN CITY: A DAME TO KILL FOR (4.10.)
Vuonna 2005 päivänvalon nähnyt Sin City oli loistava elokuva, jonka jatko-osan ilmestymistä on spekuloitu nyt vuosia. Sitä pidettiin jo yleisesti elokuvana, joka ei tule toteutumaan. Vakuuttelua siitä, että sitä ei ole lopullisesti haudattu, sai kuulla niin kauan, että lopulta uutinen siitä, että se oikeasti nyt tehdään, tuntui haaveunelta. Totta se on. Se tulee.
THE WORLD'S END (25.10.)
Rakastitko Shaun of the Deadia? Rakastitko Hot Fuzzia? Tiesitkö, että ne ovat todellisuudessa osa trilogiaa? The World's End päättää putken, joten luvassa hulvatonta maailmanlopun meininkiä Simon Peggin ja Nick Frostin seurassa.
THOR: THE DARK WORLD (8.11.)
Niin paljon kysymyksiä. Niin paljon kysymyksiä. Muiden Phase 2:n leffojen tapaan myös The Dark Worldin on määrä olla jatko-osa ennen kaikkea Thorille, eikä niinkään The Avengersille. Mutta Loki? Mitä tehdään Lokin kanssa? Eihän kaikkea The Avengersin jälkipyykkiä voi vain sivuuttaa? Eikä käydä hutiloiden läpi? Mitä tapahtuu? Tell me!
The Hunger Games: Catching Fire (22.11.)
Ensimmäinen Nälkäpeli oli ihan vakuuttava tekele, saisinkohan toiseen mennessä jo kirjojakin luettua? Ei lupailla liikoja, mutta yrittää saa aina.
THE HOBBIT: THE DESOLATION OF SMAUG (13.12.)
Ensimmäinen Hobitti jätti onnellisen, tyytyväisen, mutta odottavan olon: mitä kaikkea trilogian seuraavassa osassa tulee tapahtumaan? Pysyykö taso kohdallaan? Miltä Cumberbatchin Smaug kuulostaa??
Huhh, saatoin unohtaa jotain olennaista, mutta siinä on jo niin monta elokuvaa, että tulee olemaan suoritus katsoa edes nuo kaikki!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)