The World's End

This is why we can't have nice things. Ensimmäisenä viikonloppunaan The World's End "komeasti" sijoittui Suomen katsojatilastoissa sijalle 10. vajaalla 2500 katsojalla (innokkaimmat ja kykenevät olivat tosin jo katsoneet koko trilogian Night Visionsissa), ja elokuva luonnollisesti tipahtaa täällä meilläpäin sitä ainoana esittäneen Kino 123:n kankailta ensimmäisen viikon jälkeen, kerättyään vain säälittävän kourallisen katsojia. Okei, elokuvan ensi-ilta on aivan luvattoman myöhään, ottaen huomioon että se on tällä viikolla saanut kotiteatterijulkaisunsa ainakin Briteissä, mikä tarkoittaa että sen on halutessaan ihan vaikka laillisesti ja täyslaatuisena pystynyt oman kodin lämmössä katsomaan, että mitä sitä nyt turhia vaivautuu leffateatteriin lähtemään, niinhän? VÄÄRIN. En ala taas kerran julistamaan kuolematonta rakkauttani elokuvateattereille koska se alkaa jo ehkä käydä vähän kuluneeksi - ja koska kukaan ei tätä blogia koskaan kuitenkaan lue, joten miksi toistan itseäni - mutta tämä on nyt sellainen elokuva, jonka kanssa on edes himppasen mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaista tavaraa sitä Suomenkin valkokankaille oikein viitsitään tuoda - puhumattakaan siitä, millaisen riskin tällaiset suht pienet teatterit uskaltavat tarjonnassaan ottaa. Tyhjille saleille ei voi elokuvia pyörittää, ei vaikka se kuinka olisi kulttuuriteko, kun tilalla voisi esittää jotain oikeasti myyvääkin, oli se sitten kuinka shaibaa tahansa. Säännöllisin väliajoin valitetaan tavan vuoksi siitä miten iso paha Finnkino köyhdyttää Suomen leffatarjontaa, ja itketään leffoja jotka ovat jääneet vaille levitystä tai ne tuodaan Suomen markkinoille kuukausia muuta maailmaa jälkijunassa, mutta kun meillä olisi mahdollisuus vaikuttaa, teemmekö asialle mitään? Emme.

Tai siis minä ainakin tein sen minkä velvollisuudekseni koin ja kävin leffan katsomassa toisen kerran, kun viimeinen tilaisuus oli, vaikka Blu-Raykin on jo tilattuna ja minun limited edition steelbookkini pitäisi kolahtaa postilaatikkoon parin viikon sisällä (joka sekin on Suomen myynneistä pois, hyi hyi minua, practice what you preach ja silleen). Eihän se yksi katsoja sinne tai tänne vaikuta mihinkään, mutta ei tässä sentään pelkän aktivismin nimissä oltu liikenteessä. Elokuva on loistava, ja tempaistuani tässä ensimmäisen katselun jälkeen Wright/Pegg/Frost-sarjan Spaced aivan liian lyhyet kaksi tuotantokautta Netflixistä, oli jo niin kovat vieroitusoireet päällä että kolmikon yhteistyöstä että The World's Endin uusintakierrosta ei enää ollut mahdollista jättää väliin. Pitäisi tottakai nyt myös tsekata pitkästä aikaa Shaun ja Hot Fuzz ja saada jonkinlainen yleispätevä kokonaiskuva koko trilogiasta hallintaan.

Tästä oikeasti piti tulla joku hahmoja ja tapahtumia syväluotaava, pelkkää korkean tason pohdintaa ja yhtä suurta spoileria oleva elämää suurempi teksti, mutta olen nyt niin täysin lumoutunut Box Office Mojon Suomen tilastoista että kaikki ajatukseni katkesivat täysin enkä ole vielä sanonut itse elokuvasta oikeastaan mitään.. Joten olkoon. Saahan sen kohta jo katsoa taas.

The World's End

Niin loistelias kuin Gravity olikin, se oli vain lämmittelyä illan varsinaiselle päänumerolle. Se ei syyttä ollut yksi odotuslistani kohokohdista tälle vuodelle - Cornetto-trilogian kaksi ensimmäistä osaa ovat olleet aivan huikeita elokuvia, joten luonnollisesti odotukset olivat korkeat myös tälle Wright/Pegg/Frost-yhteistyölle.

Siitä syystä jouduinkin aivan silmittömän raivon valtaan, kun leffaa kansainvälisesti levittänyt Universal laskeskeli, että ei tätä kannata pieneen Suomeen tuoda lainkaan, ja perui (jo muutenkin järjettömän myöhään sijoitetun) ensi-illan. Siis mitä helvettiä!! Mutta LUOJAN KIITOS Episodi tarttui toimeen ja valjasti Cornetto-intoilijoiden joukkovoiman some-kampanjaksi, jolla saatiin levittäjä vakuutettua siitä, että faneja kyllä löytyy meiltäkin, koska tällaisen jo syntyessään kulttiklassikon jääminen vaille levitystä olisi pyhäinhäväistys. Toivottavasti päästäänkin näyttämään levittäjälle pitkää nenää myös katsojalukujen, eikä pelkkien klikkailujen valossa.. Itse en ainakaan tiedä mihin olisin väkivaltaiset taipumukseni suunnannut jos en olisi tätä elokuvaa päässyt elokuvateatterissa näkemään.

The World's End onkin elokuva, joka ehkä vaatii katsojaltaan hieman asiaan vihkiytymistä, jotta siitä täysin nauttii. Se on varmasti trilogian omituisin elokuva: liikaa sen juonenkäänteitä ei voi avata spoilaamatta (itsekään en ole edes trailereita katsonut, koska halusin nähdä sen tietäen vain ehdottoman minimin) mutta siinä missä Shaun ja Hot Fuzz ovat melko tyylipuhtaita omissa genreissään sillä rakastavan parodioinnin lisämausteella, The World's End ei sitoudu mihinkään sääntöihin tai kaavoihin tekemisissään, ja yllättää aivan viime metreille asti. Tätä hulluutta osaa joko arvostaa. Tai sitten ei, ja silloin elokuvaa voi varmasti pitää aivan järjettömänä. Minä luonnollisesti arvostin.

Hahmot ovat yllättävän mielenkiintoisia ja moniulotteisia, dialogi nopeaa ja nokkelaa. Gary King oli ehkä rakastettavin kusipää kaikista rakastettavista kusipäistä ikinä. Peggin ja Frostin yhteistyö totuttuun tyyliin pelasi kuin tanssi, mutta kaveriviisikon muut jäsenet tai muutkaan näyttelijät eivät jääneet pelkiksi statisteiksi. Musiikkivalinnoista saisi varmasti eniten irti se jonka ne biisit vievät nostalgiatripille omaan nuoruuteen, mutta toimivat kuitenkin ja myös score (jonka sattumoisin oli säveltänyt Steven Price, kuten Gravitynkin) eli mukavasti elokuvan muuttumisen tahdissa.

Eiköhän siinä nyt olennaisin ollut. Voisin mennä takaisin nukkumaan.

Semi-irrallisena jälkihuomiona pitää lisätä että tässä Wrightin ikuisuusprojekti Ant-Mania odotellessa vakuutuin myös elokuvan toiminnallisista aspekteista. Suhtaudun todella ristiriitaisesti Ant-Maniin, sillä tottakai MCU + Edgar Wright tuo yhteen asioita joita rakastan, mutta toisaalta.. Ant-Man? No, tämä menee kuitenkin jo kolmannen vaiheen puolelle, joten lopputulosta ei nähdä kuin vasta Age of Ultronin jälkeen..

Gravity 3D

Krista pääsee vouhkaamaan lempiaiheestaan: elokuvateatterielokuvista! Gravity on ehkä täydellinen esimerkki elokuvateatterielokuvasta. Ja se tarvitsee suuuuuuuren kankaan. Tätä tuskin tarvitsee omasta telkkariruudusta koskaan edes yrittää tihrustaa, haluan muistaa sen juuri näin.

Minun ei oikeastaan pitänyt mennä katsomaan Gravitya, en vain oikein tiennyt mitä sillä olisi kaunista traileriaan enempää minulle antaa. Viittä tähteä sille kuitenkin on nyt jaeltu huomattavan tiiviiseen tahtiin ja nimenomaan painotettu sitä miten tärkeää se on nähdä elokuvateatterissa, joten kun se sattui menemään juuri sopivasti The World's Endin edellä, tempaisin itseni leffaretkelle pari tuntia alkuperäistä suunnitelmaa aikaisemmin - vaikka päätöksenteko venyikin aivan viime minuuteille. Se oli selvää että jos tämän katsoo, se pitää nähdä Kinon ykkössalissa - joten parempi pelata varman päälle silläkin uhalla, että kahden leffan maraton ei sopinut ihan tämän päivän vireystilaan, koskaan kun ei voi tietää miten pitkään uutuusleffallekaan riittää siellä näkyvyyttä (= katsojia). Trailereita katsoessa jo meinasi keskittymiskyky olla koetuksella kun yritin tihrustaa mitä 47 Roninissa oikein tapahtuu oikeastaan minkään välittymättä aivoihini asti, ja mietinkin miten tässä oikein käy..

Gravity kuitenkin tempaisi mukaansa kättelyssä eikä antanut keskittymisen herpaantua hetkeksikään. En oikeastaan tiennyt elokuvasta ennalta traileria enempää - ja voiko siitä mitään enempää sanoakaan ilman että menee spoilaamisen puolelle. Killutaan avaruudessa ja kaikki menee hetki hetkeltä enemmän perseelleen. Tuntuu vähän uskomattomalta, miten suuri elokuva näin pienestä tarinasta on saatu. Avaruus antaa upeat puitteet pienen ihmisen epätoivoiselle selviytymistaistelulle. Sandra Bullock sekalaisella filmografiallaan ei ehkä tule ensimmäisenä mieleen kun lähtee listaamaan laatunäyttelijöitä, mutta hän vetää kyllä äärimmäisen vakuuttavan, tunteikkaan suorituksen joka ei jätä katsojaa kylmäksi.

Liki pelkkää tietokoneanimaatiota oleva elokuva on lumoavan kaunis niin visuaalisesti kuin äänimaailmaltaan. Steven Pricen säveltämä soundtrack on upea, joskin ehkä paikoin liiankin alleviivaavan painokas. Myös hiljaisuudella ja äänitehosteiden puutteilla luodaan voimakkaita tunnelmia aikaiseksi.

Ääääh voisin ehkä kirjoittaa jotain enemmän ja viisaampaakin mutta nyt se väsymys sai minut lopultakin kiinni ja koska on vielä The World's End prosessoimatta (mikä jää huomiselle), tämä saa nyt olla tässä tai nukahdan epämiellyttävästi läppärin päälle.

Thor: The Dark World 3D

Hello! Yes! It's me! I'm back! Ei sillä että olisin mihinkään mennyt, vaan lähinnä olen ollut menemättä - siis elokuviin. Hektisen heinä-elokuun leffaputken päätti täydellinen synttärilahjani Kick-Ass 2 ja sen jälkeen en ole ehtinyt/jaksanut/viitsinyt lähteä mitään katsomaan. Jos joskus harvoin olisi sattunut menovapaa viikonloppu, ei ole yksinkertaisesti ohjelmistossa ollut mitään mielenkiintoista. Olen huono lähtemään spontaanisti elokuviin, katsomaan sellaisia elokuvia, jotka ehkä vievät minut pois mukavuusalueeltani, mutta joista kuitenkin voisin pitää. Niinpä olen pysynyt visusti kotona ja odottanut syksyn muutamia valopilkkuja.

MCU on tietysti minun suurin mukavuusalueeni ja siksi Thor: TDW oli ehdottomasti syksyn, ellei koko vuoden odotetuimpia elokuvia. Vaikka elämässä kaikki menisi päin persettä (ja nyt meneekin), MCU on jotain varmaa ja pysyvää. Elämä on jotain mikä tapahtuu MCU-ensi-iltojen välissä. Jos minulla ei olisi MCU:a, minulla ei olisi mitään. MCU antaa minulla syyn elää vuoteen 2020 ja sen yli. Oliko tämä jo riittävän surullista vai jatkanko?

Jännittävintä asiassa on ehkä se, että MCU käsitteenä, kokonaisuutena on minulle tärkeämpi kuin itse elokuvat. Odotan kaikkia Phase 2:n elokuvia suurella innolla, mutta toisaalta en aseta niille elokuvina suuria odotuksia (poikkeuksena Iron Man 3) - lopulta kaikki Avengersien välillä ovat vain palapelin palasia. Haluan nähdä ne. Haluan sitten odottaa seuraavaa. Toisaalta MCU kehittyy koko ajan enemmän siihen suuntaan, että minua himottaa tarttua myös sarjakuviin, mutta se nyt olisi aivan loputon urakka..

Siitä että olen onnistunut kirjoittamaan jo kolme kappaletta ymmärrettävää, jäsenneltyä ja suomeksi tunnistettavaa tekstiä, voi päätellä että Thor: TDW ei ollut elämää suurempi elokuva, jonka jäljiltä olisin tärissyt koko kotimatkan ja pääni olisi edelleen aivan pyörällä. Ei, reaktio oli enemmän se "this movie, I like it, another!". Oli ja meni ja uutta kehiin - ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin eihän ensimmäinenkään Thor monella saralla sen kummempi lopulta ollut, mitä nyt ohjaaja oli selvästi pätevämpi, ja piti elokuvansa ja näyttelijänsä paremmin kasassa. TDW oli jotain-kaikille kivaa, (epä)tasapainottelua näyttävän scifi-toiminnan, paikoin synkkienkin draamanpoikasten ja kevyen huumorin välillä. Ei siinä ensituumaukselta mitään mainittavaa vikaa ollut, mutta tarkempaa analysointia se ei kuitenkaan kestä. Tiedepuoli oli niin hömppää että sitä ei edes vaivaututtu avaamaan sen enempää, ja tarkemman syynin alla koko juonikin on ehkä tekemällä tehdyn tuntuinen, ja pohjustuksensa perusteella jo merkittävältä tarinanosalta tuntunut Thor-Jane-Sif-kolmiodraama jätettiin käyttämättä (mistä itse henk.koht. olin erittäin tyytyväinen, koska mikään ei ole niin ärsyttävää kuin väkinäinen kolmiodraama). Yksityiskohtiin en kuitenkaan jaksa takertua, koska elokuva rullasi mukavasti eteenpäin ja itse pidin sen kaikista ulottuvuuksista, vaikka ne eivät aina ihan tasapainossa olleetkaan. No, en pitänyt siitä ulottuvuudesta johon nuoruudenihastukseni Tadanobu Asano kylmästi hyljättiin ennen kuin elokuva ehti alkaakaan, mutta kaikkea ei voi saada. Toisaalta monille mukana olleille hahmoillekaan (harmittavimpana Jane...) ei löydetty käytännössä mitään pätevää tekemistä, joten ehkä parempi niin.. Jos suurin yksittäinen vika elokuvasta pitää löytää, se on jotain mikä tuntuu jo olevan MCU:n sisällä enemmän sääntö kuin poikkeus: uhka, vihollinen, ei taaskaan tuntunut miltään. Kun vaakalaudalla oli vaatimattomasti sellainen pikkujuttu kuin kaikkien maailmojen samanaikainen tuho, olisin kaivannut hieman enemmän epätoivon tuntua loppukliimaksiin. Nyt kuitenkin luettelen niitä vikoja, kun minun ei pitänyt niitä luetella. Positiivisiakin asioita olisi paljon, mutta tällainen minä olen. Tälle elokuvalle voisi vain pienen omatunnon piston sydämessään tuntien antaa neljä tähteä jos pelkkää jotain-kaikille kivaa lähti hakemaan, tai jos kovasti tahtoo Marvelia mielistellä - toisaalta en voi olla mistään eri mieltä Peltosen kriittisen kahden tähden arvion kanssa, ja yhtä tähteäkin ovat kuvia kumartamattomat jakaneet, varmasti täysin perustellusti. En sano että The Avengerskaan olisi ollut täydellinen elokuva, mutta siinä missä The Avengers puutteistaan huolimatta yksinkertaisesti lumosi minut ja sai ummistamaan silmät kaikelle pahuudelle, sitä vaikutusta ei TDW:lla ollut.

Yhden katselun perusteella minun on vähän vaikea päättää mitään lopullista siitä, mitä mieltä olen Lokista. Ensimmäisestä Thorista lähtien Lokin hahmokehitys on ollut minulle sydämenasia MCU:ssa. Olen kuitenkin aina pitänyt enemmän siitä, mikä Loki olisi voinut olla, kuin miten hänet elokuvissa on lopulta esitetty. Edelleen minua The Avengersissa kaivelee hyödyntämättä jätetty, ontto ja merkityksetön Loki. Oliko kaikki vain Thanoksen hallintaa ja Loki pelkkä marionetti? Mitä Lokille tapahtui Thorin ja The Avengersin välillä? Näitä ja monia muita kysymyksiä roikkuu edelleen ilmassa, vastauksia emme taida saada. Tällä kertaa Loki ei ollut vitsi, vaan sarkastinen vitsien laukoja, mutta siihen se sitten jäi. Hiddleston sai taas muutaman tilaisuuden revitellä kunnolla, mutta toivomisen varaa jäi silti paljon. Kun tiedossa oli että Lokin roolia oli viime tingassa uusintakuvauksilla kasvatettu, olin jo antanut itseni odottaa enemmän. Loki ja Hiddles olisivat olleet tälle elokuvalle suuria valttikortteja, joita myös markkinoinnissa mitään säästelemättä on käytetty, tiedostaen hyvin miten suuri fanikanta olemassa on - nyt Loki-fani tuntee itsensä hieman höynäytetyksi, jos tämä oli hahmon viimeinen esiintyminen. Tämänhetkisen tiedon valossa Lokia ei tulla ainakaan nyt suunnitteilla olevissa Marvel-leffoissa enää näkemään, mutta käsittääkseni joitakin optioita sisältävä sopimus Hiddlestonilla edelleen on. We'll see. Minulle MCU on kuitenkin jatkossa yhtä suurta mielenkiinnon kohdetta köyhempi, mutta onhan aina tuleva Lee Pace Guardiansin pääpahiksena, vaikka Star-Lordin rooli menikin viime tingassa sivu suun.