maanantai 23. maaliskuuta 2015
The Crucible
Suuri Odotuslista alkaa taas näyttää Suurelta Oharilistalta, mutta tallennettakoon ennen kuin asia kokonaan unohtuu, että olenhan minä sentään käynyt elokuvateatterissa viime kuukausien sisällä! Tästäkin on jo jokunen viikko aikaa, mutta parempi myöhään jne.
Kyseessä ei siis ollut elokuva, mutta koska Frankensteinitkin on muutama vuosi takaperin leffablogin alle laskettu, ei ole mitään syytä sulkea The Crucibleakaan joukosta pois. Kyseessä oli siis ihan oikeaa teatteria; The Old Vicissä taltioitu Arthur Millerin kirjoittama, Salemin noitaoikeudenkäyntejä käsittelevä näytelmäklassikko, jonka pääosassa loistaa Richard Armitage. Maahantuonnista, levityksestä, käännöstyöstä ja yleisestä mahtavuudesta vastasi tietenkin Studion väki. Lipuista puolestaan oli kiittäminen Episodia! En minä tätä varmaan muuten olisi katsomaan lähtenytkään, tiistai-ilta ja liki neljän tunnin kesto ei oikein sovi meikäläisen vuorokausirytmeihin, mutta kun kerran satuin juuri oikeaan aikaan bongaamaan lippukisan Facebookista, olihan tämä tilaisuus sitten hyväksi käytettävä, vaikka yöunet jäivätkin lyhyiksi,
Ja hyvä kun tuli lähdettyä! Episodin viiden tähden arvostelu ylisanoineen ei liioitellut tippaakaan. Äärimmäisen vaikuttava, intensiivinen ja dramaattinen kokemus, jota myötäeli voimakkaasti viimeiseen saakka.
Taisin pohtia jotain samansuuntaista jo niiden Frankensteinien jälkeen, mutta ihan tosissaan voisi yrittää ottaa itseään niskasta kiinni ja tsekkailla tämänkin puolen tarjontaa vähän tarkemmalla silmällä..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
