lauantai 28. kesäkuuta 2014
Transformers: Age of Extinction
Let's be real here. Kukaan tuskin odotti että Michael Bayn neljäs Transformers juuri poikkeaisi totutusta kaavasta. Kyllä, se on ylipitkä, paikoin puuduttava, typerä. Kyllä, se on elokuva joka saa minut moneen kertaan pyörittelemään silmiäni 3D-lasien pimennossa - "for fuck's sake" - ja nauraen pudistamaan päätäni sen liioitellulle mahtipontisuudelle. Mutta tämä tiedettiin jo ennalta eikä se yhtään vähennä intoani Transformereita kohtaan. Transformers-elokuvat elävät omassa kuplassaan eikä niihin kuulu soveltaa ulkopuolisen maailman sääntöjä sen suhteen mikä on "hyvä elokuva", sen olemme jo hyväksyneet. Joskus pitää heittää aivot narikkaan ja katsoa tällaista jättibudjetin joukkotuhoa, missä ei ole päätä eikä häntää eikä kuulukaan olla. Trans4mers (oikeesti, miksi sen nimi ei ole Trans4mers?) on sitä mitä pitääkin olla, siitä enimmäkseen saa selvää, ja onnistuu karistamaan joitain ensimmäisen trilogian perisyntejäkin matkastaan. Se on enemmän kuin ikinä osasin toivoa ja se riittää.
sunnuntai 22. kesäkuuta 2014
The Double
Leffablogimotivaatio huitelee pyöreässä nollassa, mutta kävin tosiaan torstai-iltana ennakkonäytöksessä tsekkaamassa The Doublen, joka keväisen Only Lovers Left Aliven tapaan on Kuusaan porukoiden ihan omaa maahantuontia ja levitystä oleva projekti Suomessa - ensi-ilta on virallisesti tänään. Olisin varmasti silkassa tukimielessä käynyt elokuvan katsomassa joka tapauksessa, mutta traileri herätti mielenkiintoa muutenkin.
Synkkä ja kiero arthouse-kikkailu on aina minun mieleeni, eikä The Doublekaan näiltä odotuksilta minua kylmäksi jättänyt. Todella moniulotteinen, jännittävä, ajatuksia herättävä kokonaisuus, jonka voisi varmaan yrittää katsoa uudemmankin kerran, jos kerkeää. Soundtrack on ollut kovassa soitossa Spotifyssa leffan jälkeen - ihan huikea! Mutta kuten sanoin, leffablogimotivaatio on olematon ja leffan katselustakin on jo useampi päivä, joten en avaudu tämän enempää..
P.S. Tämä on blogin sadan postaus!

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014
X-Men: Days of Future Past
Kun tilaisuus ja ennen kaikkea hyvää seuraa ilmaantui, piti DOFP katsastaa vielä toisen kerran. Kun kerrankin minulla oli hyvää leffaseuraa, tuli kaikki jälkiajatukset prosessoitua jo sillä tavalla kun ne kuuluu prosessoida eikä blogitekstinä vuodattaen. Siis pidetään tätä vain leffakäynnin dokumentointina. Mutta se kyllä tuntui toisella kertaa vieläkin paremmalta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)