The Avengers 3D

Kerta kiellon päälle, ilmeisesti. Elin jo siinä uskossa että kaksi katsontakertaa riittää vallan mainiosti, mutta sattui yhtälö jossa a) tarvitsin stressinpurkua ja b) ilmeisesti viimeistä viikkoaan pyörivän (?) elokuvan lippuhinta oli alennettu 8 euroon, joten yhtäkkiä minulla ei ollut vaihtoehtoa.

Ja se oli kuin kotiin tulisi. Ihan totta, se vain paranee joka kerralla. Olen niin pohjattoman onnellinen siitä, että se oikeasti on hyvä elokuva. Ensikatselulla hypen määrä oli niissä lukemissa, että olisin todennäköisesti samasta innosta täristen katsonut käytännössä ihan mitä tahansa huttua ja vakuutellut itselleni, että ei siinä mitään vikaa ollut, koska siinä ei saa olla. Mutta ei. Se todellakin vain paranee. Tässä elokuvassa on kaikki kohdallaan.

Voisin käydä katsomassa sen vaikka viikoittain hivelevän kauniissa 3D-formaatissa teatteriolosuhteissa ikuisesti, jos se vain olisi mahdollista. Osittain siksikin, että on äärimmäisen tuskallista ja turhauttavaa ajatella sitä, että uutta Avengersia saa odotella vielä jokusen vuoden.. Tahdon tätä lisää heti. Onneksi voin lohduttautua edes sillä, että kotiteatterijulkaisuun tulee roppakaupalla poistettuja kohtauksia, ilmeisesti ainakin puolisen tuntia.

The Avengers 3D

Käytyäni kaksi viikkoa tiukkaa sisäistä taistoa siitä, millaista rahanhukkaa Avengersin uusintakierros on ei ole on ei ole (I DO WHAT I WANT), oli aika antautua sille tosiasialle että tämähän saattaa olla yksi parhaimmista elokuvista ikinä, ja että se on syytä nähdä teatterioloissa ainakin kahdesti. Näinpä se siis sai liittyä siihen uljaaseen, harvaan valiojoukkoon, johon tähän mennessä ovat kuuluneet Kuninkaan Paluu ja Drive, sekä jos 3D-uudelleenkierrätykset lasketaan, tuoreempina myös Leijonakuningas ja Titanic.

Viime näkemän jälkeenhän The Avengers teki ensin ennätyksiä rikkovan kansainvälisen ensi-iltaviikonlopun, ja viime viikon Yhdysvaltain ensi-ilta sinkaisi kirkkaasti kaikkien aikojen lipputulokärkeen yli 200 miljoonalla dollarilla. Elokuva on voittanut puolelleen paitsi yleisön, myös kriitikot. Henkilökohtaisesti uskon, että The Dark Knight Risesilla tulee olemaan täysi työ pysyä perässä. En lähde lyömään asiasta vetoa, mutta itse näkisin kyllä että The Avengersilla on huomattavasti laajempi fanikanta. Tottakai kaikki sarjakuvanörtit ja elokuvagenren vannoutuneet fanit menevät katsomaan molemmat elokuvat, niin syvään ei kai DC vs. Marvel -sotakaan ulotu. Mutta kummalla on potentiaalia kalastaa myös ne vähemmän nörtit katsojat? The Avengers saa minun (Tumblr-puolueellisen) ääneni. Ratkaisua saadaan odottaa heinäkuulle..

No, elokuva tuli kuitenkin toisen kerran nähtyä ja aivan ehdottomasti se vain parani toisella katsomisella. Jos ensimmäistä kertaa jäi varjostamaan Lokin käsittely, nyt tiesin siltä rintamalta mitä tuleman pitää ja saatoin nauttia täysillä itse elokuvasta. Ja se oli vieläkin paljon parempi kuin muistin. Ensimmäinen katsomiskerta kun oli sitä semihysteeristä tärinää ja hihkumista, nyt olin kaikella keskittymiskyvyllä mukana koko elämyksessä. Ja se oli täydellinen.

..nyt minun täytyy vain kyetä vakuuttamaan itselleni, että ehkä se kolmas kerta teatterissa olisi jo liikaa..

The Raid: Redemption

Pienen budjetin ultraväkivaltainen, taivaisiin hehkutettu indonesialainen toimintaelokuva saa ihmeen kaupalla teatterilevityksen Suomessa ja saapuu jopa Kuusankoskelle asti. Kuka on kieli pitkällä jonossa odottamassa sitä? En kai minä.

Juoni on yksinkertainen. Poliisin iskuryhmällä on järjetön tavoite, hyökätä kerrostaloon jossa majaa pitää rikollispomo, joka pitäisi saada pois päiviltä. Kerrostalo kuitenkin sattuu olemaan täynnä hampaisiin asti aseistautuneita rikollisia (luonnollisesti myös taistelulajieksperttejä, kuten poliisitkin), jotka saatuaan vihiä iskuryhmän läsnäolosta käyvät raivokkaaseen vastahyökkäykseen. Jälki ei arvattavasti ole kaunista. Siis, jollain mittapuulla arvioituna. Kauneus on kuitenkin katsojan silmässä, ja tämän katsojan estetiikantaju on tunnetusti sellainen, että veribaletti saa minut kehräämään kuin kissa. Jahka vauhtiin päästiin, virnistelin siis penkissäni tasaista tahtia, koska tämä oli aivan häpeilemätöntä sitä itseään, mielettömällä tyylitajulla toteutettua väkivaltaviihdettä.

Elokuva oli käytännössä virheetön. Tuon mittakaavan mättö voisi helposti olla puuduttavaa, mutta koreografian kekseliäisyys ja ennen kaikkea raikkaalta tuulahdukselta tuntuva CGI:n puute (I'm looking at you, Ninja Assassin..) pitivät mielenkiintoa yllä. Toinen olennainen tekijä oli se, että tietyistä henkilöhahmoista aidosti välitti. Etenkin Donny Alamsyahin esittämä Andi pelästytti minut muutamaan otteeseen kunnolla - nyt et saatana mene ja kuole! Sarjassamme Krista ja ristiriitaiset pahishahmot.. ♥ Okei, näyttelijä hurmasi jo ennen kuin hahmosta oli tiedossa ristiriitojakaan. Toi jännästi mieleeni Tadanobu Asanon (teatterissa ajattelin, nuoren Tadanobu Asanon, mutta todellisuudessa miehillä ei ole kuin viisi vuotta ikäeroa..) ja sitten halusinkin jo kovasti katsoa Ichi the Killerin, jonka olin jo vuosiksi melkein unohtanut. Olen siis todella palannut 15-vuotiaaksi..

Aiheeseen palatakseni.. Olikohan minulla tähän enää mitään lisättävää? Ehdin jo sanoa elokuvaa käytännössä virheettömäksi. Sitä on luonnehdittu jo sellaisin ylisanoin, julistettu tulevaksi klassikoksi ja genren käännekohdaksi, että ehkä minulla ei ole mitään lisättävää. Tämä elokuva ei varmastikaan käy kaikille eikä todellakaan pyri siihen, mutta meille joille se käy, se on niin rehellinen, niin aito, täysin vailla kompromisseja tehty, ihanasti vanhanliiton mutta kuitenkin jotain niin uutta ja tuoretta.. Olen toistellut tätä jo usein, mutta The Raid oli taas yksi sulka lisää mielipiteeni hattuun: kliseitä ei pidä pelätä, niitä pitää kohdella rakkaudella.

Jenkki-remake on jo luvassa ja jännityksellä odotan, mitä siitä mahtaa seurata.

Uusi TDKR-traileri!!!1

Ei ole sanoja. Ei vain ole mitään sanoja jotka riittäisivät kuvaamaan yhtään mitään.

Lisäksi, lasken päiviä että pääsen katsomaan The Avengersin uudestaan (ja odotellessani tärisen innosta). Olin ajatellut mennä jo maanantaina, mutta Studio oli kiinni... Minun piti jättää se taakseni ja keskittyä jo täysillä Prometheukseen, mutta ei. On se uusiksi nähtävä. Sattuu, jos en näe.

Alan olla hyvin vakavasti huolestunut siitä, millainen on psyykkinen/fyysinen terveydentilani Hobitin ensi-iltaa kohti päästessä..

Tunnen palanneeni henkisesti 15-vuotiaan tasolle enkä tiedä onko se hyvä vai huono asia.. :D