Moonrise Kingdom

Wes Anderson on ohjaaja, jonka työt jakavat ihmisiä vahvasti kahteen kastiin. Meihin, jotka silmät innosta loistaen otamme varauksetta vastaan kaiken mitä tuolla nerolla ikinä onkaan meille tarjota, ja niihin, joiden mielestä miehen filmografia on täynnä outoja, pikkusieviä, kikkailevia muka-taide-elokuvia, joissa ei ole päätä eikä häntää. Okei, kasteja saattaa olla myös siltä väliltä mutta dramatisoin hieman. Mutta outojahan ne ovat, ehdottomasti. Ja juuri sitä ainakin minä niissä rakastan. Ne ovat jotain ihan muuta, ne ovat oma maailmansa. Ne ovat elokuvia, joiden aikana voi unohtaa itsensä ja kaiken muun. Ne ovat satuja, ne ovat kieroja ja kauniita, ne vain ovat uskomattoman ihania.

Kontrasti päivän kahden elokuvakokemuksen välillä oli mieletön - siirtyä sen about puolen hehtaarin valkokankaan ja vuoden suurimman (ja parhaimman) elokuvan ääreltä Studion pikkuiseen kolmossaliin, missä itseni mukaanlukien kokonaista kolme ihmistä todisti Moonrise Kingdomin mahtavuutta sen ensi-iltapäivänä. Jotain outoa tämä voisi tietysti kertoa omasta leffamaustanikin, mutta minkä sitä kaikkiruokaisuudelleen mahtaa. Ja voi kyllä, että tämä makupala kelpasikin. Kiero ja kaunis, siinä ehkä ne päällimmäiset adjektiivit. Hauska, erinomaisella ja ennen kaikkea erinomaisesti suorittavalla näyttelijäkaartilla varustettu, suloinen, ihana.

Tämän litanian painoarvo ei taas ole yhtään mitään ja minulla on vielä huomisia hevosnäyttelyvalmisteluita jäljellä, joten vedetään se perinteinen loppuhutaisu taas.

EETU. Ed Nortonin mukanaolo Wes Andersonin elokuvassa on saanut minut hihkuen odottamaan tätä vieläkin enemmän kuin muuten odottaisin uutta Wesiä. Hankalan ihmisen maineessa oleva Eetu on harmittavasti kadonnut laatuelokuvista ja maailmankartalta viime vuosina, ja tämä on minulle henkilökohtaisesti ollut suuri tragedia. Toki tämänpäiväinen The Avengers -kierroskin herätti vähäsen sitä turhaa jossittelua.. Mutta Eetu on yli kymmenen vuotta ollut ehdoton lempinäyttelijäni, eikä hän tässäkään elokuvassa petä. Kumpa uusi Bourne toisi Eetulle vähän nostetta. Minä haluan Eetulle lisää huippurooleja. Ja sen Oscarin vielä jonain päivänä, perhana. Eetu, nyt tsemppiä, sä pystyt siihen.

The Avengers

Neljättä kertaa, kuitenkin. Itse elokuvasta ei varmaan neljän teatterikatselun ja muutaman Blu-Rayn pyörityksen jälkeen tarvitse paljoa sanoa. Se on täydellinen, vaikka minun ehkä pitääkin ostaa yli 50-tuumainen plasma-TV siitä kotioloissa nauttiakseni.

Syy ja tilaisuus neljänteen teatterikierrokseen on tietysti eilen avattu Kino 123, Kouvolan uuden kauppakeskus Veturin vetovoimaisin johtotähti (minun mielipiteeni josta en suostu edes neuvottelemaan). Olin jo ehtinyt tätä pienessä mielessäni lujaa toivoa, ja niin kävi: avajaishulinoissa kansalle on tuotu menneen kesän hittielokuvia puoli-ilmaisina uusintanäytöksinä. The Avengers maksoi euron. En voinut vastustaa. Uuteen rakkauteeni oli täydellistä tutustua vanhan kautta.

Vaikka vuosien varrella olenkin oppinut arvostamaan Studion lämmintä tunnelmaa, voittamattoman omistautunutta asiakaspalvelua, resursseihin nähden monipuolista tarjontaa ja aktiivista FB-yhteisöä, minä olen Tennarin kasvatti. Minulle isompi on parempaa. Tennarissa tiskin takana on ehkä kasvottomia liukuhihnaihmisiä joille olen asiakas tuhannen muun joukossa. Siihen olen tottunut. Sen hinnan joutuu itse elokuvaelämyksen korkealaatuisuudesta maksamaan. Toki Studio on ollut kova uusimaan laitteistoaan 3D-aikaan, don't get me wrong. Mutta pieni on aina pientä.

Voiko Kino 123 yhdistää nämä kaksi minulle rakasta maailmaa? Aamulla lippua ostaessani tiskillä sain kuulla, että kiva nähdä tuttuja naamoja täällä. Olen Asiakas. Vaikka juuri Helsingissä Kinopalatsin ykkössaliin pääsinkin, oli Kinon ykkössaliin astelu pysäyttävä kokemus. Tämä on täällä. Täällä minä saan jatkossa katsoa elokuvani. Aina, jos haluan. Tämä ei ole vain nostalgiantäytteinen visiitti entiseen elämään. Tämä on nyt, tässä, minun.

Kyllä, olen hyvin liikuttuneessa tilassa. Elokuvateatteri on minulle tärkeä asia. Mutta en minä Studiota hylkää. Illalla on luvassa kauan odotettu Wes Anderson -pläjäys Moonrise Kingdom. Studio pystyy jatkossa entistä paremmin palvelemaan marginaalisempiakin leffamakuja. Ja minulle tämä käy paremmin kuin hyvin. Saan katsoa Isot tehosteleffat Isolta valkokankaalta aivan pakasta vedetyllä huipputason äänentoistolla ja tekniikalla, ja nauttia pienemmistä elokuvista tutussa turvallisessa Studiossani. Mitä muuta ihminen voi toivoa?