maanantai 18. maaliskuuta 2013

Hobitti - Odottamaton matka HFR3D

Oho, meinasi unohtua blogin kirjoittaminen tästä reissusta, mutta kyllä, neljäs katselu tapahtunut lauantaina. Eikä ihan missä tahansa. Vaan Tennispalatsissa. Okei, alakerran pikkusaleista on se kirkkain loisto kaukana, mutta oli hienoa olla kotona pitkästä aikaa. (Ja parhaassa seurassa, tietenkin.)

Elokuvan seuraaminen meni valitettavasti nukahtamista vastaan kamppailuksi, olivathan edellisen yön unet jääneet noin neljään tuntiin ja takana oli jo pitkä päivä. Elimistöni sanoi siinä vaiheessa että tässä on pimeys ja pehmeä paikka istua, tässä on koti, ja silmät olivat painua kiinni väkisinkin.

HFR näytti edelleen hyvältä, myös pienemmällä valkokankaalla.

En tiedä onko minulla muuta sanottavaa. Kyllä, se tuntuikin edelleen hyvältä. Ilman reissun muita etuja en ehkä olisi neljättä kertaa mennyt, mutta tässä oli enemmän kysymys paikasta ja tunnelmasta kuin itse elokuvasta. Vaikka tavallinen kotiteatterijulkaisu juuri näillä näppäimillä kai ilmestyykin, on Extendediin vielä sieltä vuosien takaa tuttuun tapaan pitkä matka, joten ehkä tämä neljäs kerta oli kuitenkin tarpeen edessä olevaa odotusta lämmittämään.

Hullulta tuntuu muuten ajatus, että seuraavaan Hobittiinkaan ei ole enää edes yhdeksää kuukautta. Vastahan siihen oli vuosi!

Ai niin. Lukijapalautteen mukaan minun pitäisi sisällyttää kuvia teksteihini. Enjoy some Lee Pace.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Just good old-fashioned revenge.



En tiedä kuinka monta kymmentä kertaa olen katsonut tämän trailerin tänään. Se on vain aivan käsittämättömän upea. Pahoin pelkään että minun on tässä kohtaa tehtävä sama informaatiovieroitus kuin vuosi sitten The Avengersin kanssa, sillä kohta alkaa klippien tulva ja haluan pysytellä niistä erossa, vaikka se sattuukin. Tässä on jo tarpeeksi. Ja siihen on enää vähän reilu kuukausi. Kyllä, voin jo sanoa että vähän reilu kuukausi (laskuri vieressä on muuten Jenkki-ensi-illan mukaan säädetty, onneksi se tulee täällä jo viikkoa ennen).

P.S. Voisiko kohta tulla jo Thor 2:n traileri? Teaseri? Mitä vaan?

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Argo

Oscar-yötä valvoessa tuli harmiteltua, että kaikki suurimmat ehdokkuusrohmut ja todennäköiset voittajat olivat näkemättä. Muita kohtaan ei sen suurempaa intressiä kyllä ollutkaan, mutta Argon näkemättä jääminen harmitti jo syksyllä, ja nyt award seasonin (voitti sentään mm. Golden Globen ja BAFTAn) ja ennen kaikkea Oscareiden myötä tietysti entistä enemmän. Vaan pelko pois! Maailman paras elokuvateatteri ei taaskaan pettänyt, vaan toi Argon viikoksi keskuuteemme. Siis oikeastihan minun piti tänä viikonloppuna nähdä ainakin Gangster Squad ja mielellään myös Cloud Atlas, mutta uutinen Argosta sekoitti pakan. Kolmesta vapaapäivästä huolimatta kaikki elokuvissakäyntimahdollisuudet karkasivat ja halusin tänään nähdä Argon, kun siihen kerran tilaisuus oli, silläkin uhalla että muiden näkeminen jäisi väliin (ensi viikonloppuna kun en elokuviin pääse, ja sitten on jo kyseenalaista, pyörivätkö ne enää). Argo siis oli ehdottomasti asialistalla jo syksyllä, mutta muistaakseni se oli sitä aikaa että kahteen kertaan nähty Skyfall sekä Looper jotenkin menivät etusijalle ja sitten se oli jo häipynyt.. Voimakkaastihan uskon, että elokuvateatteri on paras paikka katsoa elokuvia. Vaikka joskus tuntuukin, että Studion kolmossalin valkokangas ei ole paljon telkkariani suurempi, ainakaan sieltä vakiopaikaltani takarivin keskeltä katsoen ;)

Syksyllä useaan kertaan nähty traileri jätti minulle tunteen vähän erilaisesta elokuvasta; olihan siihen poimittu kaikki elokuvan komediallinen anti, ja annettiin ehkä ymmärtää että tällä B-luokan scifihassuttelulla ja yleensä Hollywood-kuviolla olisi suurempikin rooli. Sitä antoi ymmärtää myös Alan Arkinin Oscar-ehdokkuus - häntähän tuskin näkyi, eikä suorituksessakaan mitään niin erikoista ollut! (Aina erinomainen Bryan Cranston olisi ansainnut sen huomattavasti enemmän.) Tiedä sitten miksi yllätyin siitä, että panttivankidraamasta ja mahdottomasta pelastusoperaatiosta kertova draamatrilleri olikin jännittävä.. :D Hyvin tiivistunnelmainen ja uhkaava se kuitenkin oli paikoin, vaikka välissä keventäviä elementtejä olikin, ja vaikka loppuratkaisun nyt tiesi/arvasi, sitä silti jännitti kovin.

Argon valitseminen parhaaksi elokuvaksi on jakanut mielipiteitä ja herättänyt ilmeisen paljon keskustelua siitä, oliko se pelkkää politikointia (etenkin kun voittaja julkistettiin Valkoisesta talosta käsin), ja Hollywoodin oman egon pönkittämistä - hei, mekin on oltu osallisena jossain hyödyllisessä joskus. Ja kuinka todenmukainen loppujen lopuksi elokuvakaan oli (ainakin Kanadan osuus todellisessa operaatiossa oli ilmeisesti paljon suurempi)? Eihän tällaista elokuvaa koskaan rehellisenä historian oppituntina tule pitää, mutta pidin kuitenkin siitä, että USA:n tekemiä virheitä kautta historian käsiteltiin avoimesti eikä iranilaisia ainakaan omasta mielestäni demonisoitu. Vaikka todellinen tarina itse Argo-operaatiosta olisikin hieman toisenlainen, elokuva kuitenkin palauttaa mieliin ajan ja tapahtuman, jotka olivat monilta varmasti unohtuneet.

Olikohan mulla jotain muuta vielä? Hyvä elokuva, hyvä Affleck, hyvä Hollywood.