"Saan katsoa Isot tehosteleffat Isolta valkokankaalta aivan pakasta
vedetyllä huipputason äänentoistolla ja tekniikalla, ja nauttia
pienemmistä elokuvista tutussa turvallisessa Studiossani. Mitä muuta
ihminen voi toivoa?"
Kyllä. Minun rakas pikku Kinoni täyttää jo kokonaisen vuoden! Vastahan se aukesi. Vuodatin hyvän elokuvateatterin merkityksestä jo ensivisiitin jälkeen Veturin käytävillä innosta täristen, kun olin avajaistarjousleffana pyörineen The Avengersin käynyt katsomassa kaikkiaan neljännen kerran. Olen vuodattanut hyvän elokuvateatterin merkityksestä sen jälkeenkin, ja se on asia johon suhtaudun peittelemättömän intohimoisesti. Elokuva kuuluu elokuvateatteriin, ja minä katsojana kuulun parhaan mahdollisen kuvan- ja äänenlaadun hellittäväksi, nauttimaan elokuvista ja elämää suuremmista elämyksistä. Vain elokuvateatterissa voit eläytyä ja uppoutua täysillä, elää toisessa maailmassa.
Tilastotietoja. Pikaisella blogivilkaisulla olen käynyt Kinossa katsomassa kaikkiaan 18 elokuvaa tämän vuoden aikana. No, riippuu tietysti miten asian laskee - tähän lukeutuu kaksi kertaa Skyfallia ja kolme Hobittia, joten elokuvia todellisuudessa on ollut vain 15, mutta 18 kertaa olen kuitenkin Kinon saleissa istunut. Valtaosa elokuvista on nautittu ykkössalissa, sillä kolmossalissa olen käynyt vain kolmesti (Only God Forgives, Looper ja Silver Linings Playbook) - hämmentävintä on muuten, että kakkosessa en ole käynyt kertaakaan! Pitää sekin varmaan joskus korkata, jos on jotain sopviaa ohjelmistossa. Kinossa olen saanut liikutuksen kyyneleet silmissäni palata kotiini Keski-Maahan (1, 2, 3 kertaa), nostalgiatripata lapsuuteni Jurassic Parkiin, pettyä pohjattomasti uuteen Die Hardiin, lumoutua kaijujen ja jaegereiden uljaasta taistosta, rakastua jälleen kerran Tarantinoon, hypettää iälleni täysin sopimattomaan tapaan niin Marvel Cinematic Universen kuin X-Menienkin tulevaisuutta. Muistoja, muistoja, muistoja.
Toki Kinon paras puoli on se valtava ykkössali, sitä ei käy kiistäminen. 4K, HFR-3D, 110 neliön valkokangas.. Ihmiselle, joka on lapsuutensa ja nuoruutensa elänyt Tennispalatsin ykkössalin reilun 180 neliön äärellä tottuen pitämään sitä lähes itsestäänselvänä standardina elokuvaelämykselle, ja joka myös rakastaa näyttäviä tehostespektaakkeleita, koko on tärkeää. Suuri on kaunista. Kino 1 on asia josta pelkkä ajatuskin tekee minut onnelliseksi. Kuten jo ensi silmäyksellä rakastuttuani julistin: Tämä on täällä. Täällä minä saan jatkossa katsoa elokuvani. Aina, jos
haluan. Tämä ei ole vain nostalgiantäytteinen visiitti entiseen elämään.
Tämä on nyt, tässä, minun. Ja niin se on ollut. Ihana Kino. Elämäni valo. Kun ajattelee kaikkia viimeiseen vuoteen mahtuneita Suuria Kauniita Elokuvia, ja muistaa vielä muutaman lähivuoden sisällä ilmestyvät sellaiset - ah! Miten ikinä selvisin ilman Kinoa? Vaikka Studio viekin ehkä edelleen tunnelmallaan tavallaan voiton kahden sisarusteatterin mittelössä, niin vertailu on jo itsessään epäreilu. Kinolla on omat erinomaiset puolensa, ja Studiolla omansa. Yhdessä ne takaavat ihmiselle monipuolisen, laadukkaan kattauksen elokuvaelämyksiä. Vielä kun niistä ehtisi joskus nauttia..
