Iron Man 3 3D

Kuten harvalukuiset lukijani hyvin saattavat tietää, Marvel Cinematic Universe on minulle elämää suurempi asia. Se luo minulle etappeja elämässä, syitä pysyä hengissä aina seuraavan elokuvan ilmestymiseen asti. Se on tukipilari, ankkuri, turvapaikka. Tämä saattaa kuulostaa todella masentuneelta, epätoivoiselta ja huolestuttavalta, mutta ei se ole, tai ehkä on, mutta ei minulle. Minä vain tarvitsen jotain mitä odottaa. Tarvitsen vakautta. Tarvitsen tiedon siitä että The Avengers 2 tulee 732 päivän päästä. Se on jotain mihin voin luottaa.

Siksi Iron Man 3:sta olen odottanut ristiriitaisin tuntein. Tietysti semihysteerisesti innosta täristen ja viimeisen trailerin jälkeen tuskallisesti kaikkea markkinointimateriaalia välttäen, mutta toisaalta hieman peläten: tämä voi olla loppu. Robert Downey Jr:lle, Iron Manille, Tony Starkille. Trilogia on valmis ja sopimukset katkolla, eikä RDJ ole varma, haluaako hän jatkaa. Voidaanko Tonyn rooliin todella palkata joku muu? Se pelottaa minua. Se ei ole vakautta. Se on hyppy tuntemattomaan. RDJ on kuitenkin ollut hyvin suuri osa koko MCU:n menestystarinassa, enkä tiedä voiko (haluaako?) kukaan ottaa hänen paikkaansa. RDJ on Tony Stark, Tony Stark on RDJ. Eihän uudelleencastaus aina ole huono asia, sillä vaikka edelleen harmittelen sitä että Ed Norton ei saanut jatkaa roolissaan, en edes vannoutuneena Eetu-fanina voi sanoa pahaa sanaa Mark Ruffalosta. Mutta on eri asia vaihtaa näyttelijää yhden ei-niin-onnistuneen elokuvan jälkeen, kuin uudistaa sarjan ikonisin ja rakastetuin hahmo neljän elokuvan jälkeen. Mutta MCU on ikuinen, RDJ ei.

Mutta menen asioiden edelle. Iron Man 3 voi olla trilogian päätös, mutta Phase 2:lle se on kutkuttavan upea avaus. Odotukseni olivat järkyttävän korkealla, mutta se ei pettänyt missään suhteessa. Siinä missä en The Avengersin edes odottanut olevan ehjä "elokuva-elokuva", halusin sen vain olevan hauska ja viihdyttävä, Iron Manille täydellisyyden mittari kulkee ihan eri levelillä. Iron Man 2 tunnetusti hukkasi paljon potentiaalia vaikka olikin "ihan kiva". Kolmosen piti palauttaa saaga raiteilleen.

Tony on (taas) muuttunut mies. New Yorkin jälkeen mikään ei ole entisensä; PTSD jyllää vahvana, Tony kärsii unettomuudesta ja paniikkihäiriöistä, sekä paremman tekemisen puutteessa askartelee itselleen maanisesti Iron Man -puvun uusia päivityksiä. Jo ensimmäisestä trailerista lähtien leffaa on haukuttu enemmän tai vähemmän tosissaan mukanokkelalla liikanimellä The Stark Knight Rises - Nolan-fanit liittoutuvat huomatessaan, että joku muu yrittää tehdä jotain synkkää. Olen avautunut aiheesta ennenkin ainakin Skyfallin yhteydessä, ja kyllä, olen lopen kyllästynyt tähän post-TDK-aikakauteen jota elämme: jos joku tekee jotain synkkää, sen täytyy olla Nolan-kopio. Bitches please.. Iron Manissa on aina ollut taidokas yhdistelmä synkkää taustatarinaa, näyttävää toimintaa ja nokkelaa huumoria. Niin nytkin. Tony on haavoittuvampi ja aidompi kuin koskaan, pelissä on vahvasti henkilökohtaiset panokset ja oikeastaan kaikki, mikä hänelle merkitsee enää mitään. Elokuva on kuitenkin samalla todella hauska, jopa kevyt, ilman että elementit riitelevät keskenään. IM3 on täydellisessä tasapainossa, vaikka itse olisin toivonut jopa vähän synkempää lopputulosta. Shane Black oli vähästä kokemuksestaan (aiemmin ohjannut vain Kiss Kiss Bang Bangin) huolimatta loistovalinta näinkin suurta elokuvaa luotsaamaan, mutta johan Whedon osoitti, että Marvel tietää mitä on tekemässä, myös näitä yllätysnimiä poimiessaan. Vaikka Blackin kohdalla eniten taisikin vaikuttaa RDJ joka häntä ohjaajaksi toivoi, koska hän taitaa saada Marvelilla tahtonsa läpi miten päin haluaa.

Juonesta voisi tarkemman analyysin alla löytää hieman kyseenalaisuuksia jollei jopa suoranaisia aukkoja, mutta en halua lähteä siihen (enkä tunne sarjakuvia jotta tietäisin, miten esim. tämä Extremis-tarinakaari on siellä mennyt, ja osaisin vertailla sen käsittelyä elokuvassa). Tarina kulkee melko hyvällä rytmillä eteenpäin, ja sisältää jopa pienoisia yllätyksiä. Tutuistakin hahmoista on löydetty uutta potentiaalia. Jo trailereiden perusteella hypetin Tonya taistelemassa ilman pukuaan, ja tätä saatiinkin paljon. Rhodeyta hyödynnettiin niin että hänen läsnäolonsa jo tuntui tarpeelliselta (ja Cheadle sai tällä kertaa vakuutettua minunkin mielessäni itsensä "oikeana" Rhodeyna Terrence Howardin sijaan). And don't even get me started on Pepper! Spoilaamatta on hänestä vaikea sanoakaan muuta, mutta loppu oli kyllä aivan mahtava. Pahistenkin laajempi kommentointi menisi spoilereiden puolelle, mutta Guy Pearce vetäisi hyvän suorituksen ja oli erittäin pätevä myös toimintakohtauksissa. Kautta trilogian Iron Manien heikko kohta on aina ollut pahis: niissä vain ei ole sitä jotakin. Nytkin se ratkaiseva "jokin" ehkä uupuu, osittain sen yhden, joskin oikein hauskan yllätyskäänteen vuoksi.

Toimintaa oli sopivasti, 3D oli totaalisen turhaa mutta ihan kaunista, mitähän vielä. Ei ehkä mitään. Aika näyttää, tarvitseeko IM3 nähdä useamman kerran teatterissa. Vielä en ole aivan varma, mutta ainakaan pakottavaa tarvetta en siihen tunne. Siinä missä The Avengers oli niin paljon, että ainakin ne kaksi ensimmäistä katselukertaa olivat ihan oikeutettuja, IM3 saattoi kertoa "kaiken" jo ensinäkemällä. Mutta jos tämä todella oli viimeinen Iron Man, ainakin viimeinen RDJ:n Iron Man, tuskin voin jättää kokematta sitä ainakin vielä kerran.

Kiitos siis tästä, jos tämä todella oli loppu. MCU porskuttaa eteenpäin ja Thor: The Dark World häämöttää lokakuussa.