Hobitti: Smaugin autioittama maa HFR3D

Yönäytöksestä on ehtinyt vierähtää melkein koko vuorokausi, kun elämän ehtiessä edelle olen ollut estynyt blogiin kirjoittamasta. Silti en vieläkään oikein tiedä, mitä sanoa, joten luvassa jäsentelemätöntä ajatuksenvirtaa ja toivottavasti toisen katselukerran jälkeen järjestelmällisempää aivotoimintaa.

Nautin suuresti koko elokuvasta, mutta päällimmäiseksi tunteeksi jäi ehkä järkytys siitä, että se LOPPUI niin kuin se loppui. En käy spoilaamaan, mutta odotin kyllä että tässä elokuvassa olisi päästy vähän pidemmälle tarinassa. Smaugin autioittama maa ei ollut ehjä, omilla jaloillaan seisova elokuva jolla olisi ollut selkeä alku ja loppu. Se oli selvästi välielokuva, mutta ei huono sellainen. Tällä hetkellä on mahdotonta kuvitella, että koko Hobitti ynnättyine lisämausteineen olisi saatu mahtumaan kahteen elokuvaan. Itse asiassa minun on vaikea käsittää, miten tarinan loppu saadaan mahtumaan yhteen elokuvaan, jonka teatteriversio olisi alle neljä tuntia pitkä. Aika näyttää.

Odottamattoman matkan nostalgialla tunnelmointi oli väistynyt tiukan toiminnan tieltä - vauhtiin päästiin heti ensimetreiltä eikä tahti juuri hidastunut. Koska minun rakkauteni Peter Jacksoniin kantaa niin varhaiseen tuotantoon, että kun ensi kerran kuulin hänen ohjaavan LotRit, en voinut olla nauramatta, Smaugin autioittaman maan todella näyttävä toimintapuoli sai minut hihkumaan innosta. It's pretty much non-stop action. Kuitenkaan sitä ei tunnu olevan liikaa - kohtauksia ei venytetä ja paisutella äärimmilleen, ja toimintaa tasapainotetaan niin huumorilla kuin draamalla. Huumori ei ole väkinäistä myötähäpeäslapstickiä, vaan elokuvalle saa rehellisesti nauraakin paikoin. En ole ihan varma miten suhtaudun päälleliimattuun romanssinpoikaseen - yritin ehkä inhota sitä, mutta en ihan onnistunut siinä.

Smaugin autioittama maa on Odottamatonta matkaa tiiviimpi, toimivampi kokonaisuus. Sanon näin vaikka ykkösessäkään ei ollut minusta mitään vikaa - tai siis näen että siinä on vikaa, mutta ne eivät mitenkään henkilökohtaisesti häiritse minua. Hobittiin liittyy niin suuria tunteita, niin pitkä odotus, että en koskaan pysty olemaan täysin objektiivinen tätä trilogiaa kohtaan. En minä LotRiakaan pidä täydellisenä, mutta rakastan sitä, eikä se tule koskaan muuttumaan. Smaugin autioittama maa olisi voinut objektiivisessakin mielessä olla hyvin lähellä täydellistä, jos sillä olisi ollut edes jonkinlainen "oma" tarinankaari ja lopetus. "Jaa, kestoa on jo tuon verran, kai tämä jostain kohtaa pitää lyödä poikki" -henkinen pätkäisy jätti hetkeksi monttu auki tuijottamaan valkokangasta - tässäkö se taas oli. Kaksi ja puoli tuntia hurahti kuin siivillä, ja nyt pitää taas vuosi odotella jatkoa tiukalle cliffhangerille.

Ja tiukka cliffhanger se onkin, sillä PJ on tehnyt aika rajuja muutoksia alkuperäismateriaaliinsa, mistä olen vain tyytyväinen. Pidättäydyn spoilaamasta sen enempää jos tätä erehtyy joku lukemaan, mutta minusta lisäykset ja muutokset ihan itse Hobitin kulkuun olivat erinomaisia ja jättävät kutkuttavan jännityksen trilogian päätöstä odotellessa - pakkaa on sekoitettu tavalla, joka voi joidenkin hahmojen kohtaloa muokata (please?). Hobitti ei ole minulle pyhä kirja, ja sitä saa oikeastaan kohdella minun puolestani miten huvittaa.

Mitähän vielä. No se HFR ja yleensäkin visuaalinen tuntu. Olin aivan viime metreille kahden vaiheilla, menenkö yönäytökseen Kinolle vai Studiolle, jälkimmäisessä kun olisi ollut ihan eri lailla tunnelmaa, mutta kun Studiolla 3D olisi mennyt kakkossalissa ja ihan tavan tylsä 2D ei kiinnosta kyllä Hobitin kohdalla lainkaan, oli päätös lopulta helppo. Suuri on kaunista, ja HFR3D on kiistatta suurin ja kaunein. Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa siitä. Se on vain täydellisen sujuvaa ja henkeäsalpaavaa. Hobitti kuuluu suuriin saleihin ja minä kuulun suuriin saleihin. En katsonut Odottamatonta matkaa muuna kuin HFR3D:nä (x4) vaikka minun alunperin vielä piti tehdä tekniikkavertailua, mutta en usko että nyt haluan edes tietää miltä se "laimennettu" versio näyttää. HFR3D, as God Peter Jackson intended.

Pitää vielä avautua siitä miten tärkeää minulle oli Lee Pace. Minulle ehdottomasti suurin casting-uutinen aikanaan oli Lee Pace Thranduilina. Ja Lee ylitti kaikki odotukset. Sanon suoraan: Lee pesi kaikki LotRinkin haltiat ja nyt kun olen nähnyt tämän, näen mitä haltioiden tulisi olla. Toiseus on suomeksi jotenkin ihan helvetin typerä sana mutta tässä oli todellinen haltia, jotain niin jaloa, jotain ikiaikaista, jotain vierasta, jotain mystistä, jotain aivan muuta. Leen Thranduilissa oli kylmät väreet nostattavaa toiseutta potenssiin kymmenen. Okei, olen vähän puolueellinen mutta silti.

Kylmät väreet kun on jo mainittu, ei voi tietenkään olla huomioimatta Smaugia ja Benedict Cumberbatchia. Hrrrrrrr.

Okei, tämä saa riittää, nukuin viime yönä 2,5 tuntia ja olin sitten 9,5 tuntia töissä, joten enempää minusta ei irtoa.