WHOA! Ei käy kiistäminen ettenkö olisi odottanut Guardiansin olevan jokseenkin täydellinen kesäelokuva, mutta jumalauta! Siis eihän tältä olisi enempää voinut kuuna päivänä toivoa. Tiedämme mitä MCU merkitsee minulle, mutta koska Guardians on niin villi kortti, sen piti lunastaa itsensä ihan eri tasolla. Ja olihan minullakin aikojen alussa epäilykseni. Oli aika jolloin GotG roikkui MCU-intrestilistallani juurikin siksi, että Lee Pace oli pitkään puheissa Peter Quillin aka. Star-Lordin osaan. Kun Chris Pratt roolin lopulta sai, reaktioni oli melko lailla yhtäläinen elokuvan "Who?"-kohtauksen kanssa, ja olin luonnollisesti aika pettynyt, koska, no, Lee Pace. But no worries, Parks&Rec on saanut minut rakastamaan Prattin lovable goofball -puolta, ja Leekin lopulta elokuvaan pääsi, joskin melko tunnistamattomassa muodossa. Minusta tuntuu että olen kirjoittanut nuo ajatukset jonnekin jo aiemmin. No eniveis. Siinä missä Phase 2:n jatko-osat ovat menneet enemmän tai vähemmän omalla painollaan, onhan niillä jo niin vahva pohjatyö alla, GotG:lla oli edessään haastava pesti, täysin uuden (ja sarjakuvistakin hyvin tuntemattoman) tien raivaaminen. Ja uhkapeli tuntuu kannattaneen, mutta voiko Marvel enää edes epäonnistua missään. GotG tuntuu jo hurmanneen niin kriitikot kuin katsojatkin, ja melkeinpä täyden salin kanssa sitä sai Kinollakin ihmetellä.
On niin paljon asioita joita haluaisin kyetä pukemaan sanoiksi, mutta tämä Dorklyn arvostelu oikeastaan kiteyttää kaikki päällimmäiset. Tämä on pakko nähdä uudestaan teatterissa.
Ja loppuun pieni vetistely koska on aika selkäpiitä kutkuttavaa että seuraavana tulee jo Avengers: Age of Ultron. Onhan siihen vielä kauan mutta. se on seuraava. mihin nämä vuoden vierivät ja miksi minä en tee elämälläni muuta kuin odotan uusia marvel-leffoja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti