Odotuslistalla totesin: "Uudesta Nolanista en tiedä juuri muuta kuin että se on uusi Nolan, ja mikäli voin asiaan vaikuttaa, en halua elokuvaa nähdessäkään juuri muuta tietää."
Minulla on, kuten tässä blogissa ja aiemmin LJ:n puolella on tullut vuodatettua, ollut vähän vaikea suhde Nolanin kanssa viime vuosina eli tarkemmin TDK:sta asti. Tahtomattani odotan liikaa, hypetän liikaa, haluan sen olevan elämää suurempaa kun kaikki niin sanovat, ja sitten, koska odotukset ovat niin korkealla, lopputuloksena vain hämmennyn kun en enää osaa erottaa todellisia reaktioitani odotuksistani (pidinkö, yritinkö pitää, yritinkö pitää itseni niin etäisenä että olin siksi pitämättä), ja jollain tasolla aina petyn kuitenkin. (En vieläkään ole katsonut TDKR:ia toista kertaa.)
Tällä kertaa sain ainakin hypelevelit pidettyä säädyllisen matalina ihan viime päiviin asti, ja todellakin onnistuin pitämään tavoitteeni: en ole katsonut yhtään teaseria tai traileria, lukenut edes alkeellisinta synopsista - hädin tuskin tiesin pari näyttelijää ja sen että jotain tekemistä tällä on avaruuden kanssa. Tiesin muutamiin pisteisiin enemmän tai vähemmän tahtomattani törmättyäni (mutta olisin toki arvannut näkemättäkin..) että toiset antavat sille kuola valuen viittä tähteä ja koska se on Parasta Ikinä, joku rohkea uskaltaa kokonaan riisua vaaleanpunaiset Nolan-lasit silmiltään ja analysoida elokuvan raa'asti sellaisena kuin se on, ja toisille se jää sille asteelle että "on se hieno, mutta".
Niin, se mutta. Se menetetyn potentiaalin mutta-hetki. Se kun kikkailu menee piirun liikaa itsetarkoitukselliseksi ja, pidätettyäsi jännityksestä hengitystä siinä vaiheessa jo kaksi ja puoli tuntia, huokaiset, valahdat penkin reunalta vähän mukavampaan asentoon, nostat (mielessäsi) kätesi pystyyn ja toteat okei, Nolan, luulin että tämä nyt olisi voinut olla se minullekin rehellisesti viiden tähden elokuva jota katson autuaassa hurmiossa, but fine, do it your way. Kun odotit jotain fiksumpaa tai edes mystisempää. Sen mutta-hetken jälkeen Nolan sai vielä napattua minut hyppysiinsä, mutta taika oli rauennut, . Olin jumissa siinä hämmentävässä juupas-eipäs-limbossa johon tuskin tiedän koskaan vastausta. Minä en vain osaa muodostaa sataprosenttisen rehellistä mielipidettä tästä elokuvasta, koska joko minun pitäisi 100 % fiiliksellä, laput silmillä rakastaa sitä, tai sitten lähden analysoimaan ja jos analysoin, analysoin aivan liikaa..
Lukemattomilla tavoillahan Interstellar on aivan häikäisevä elokuva, mutta toisaalta siinä on niin lukemattoman paljon aineksiakin, että onhan jonkin tässä osuttava maaliin (hutejakin riittää). Häiritsevintä ehkä olikin se että Interstellariin on ladattu niin paljon - riisutumpi versio olisi voinut toimia paljon paremmin. Joskus vähemmän on enemmän. Tunteellisesti Interstellar oli niin (manipuloivan? päällepuskevan..?) vahva, että minäkin liikutuin kyyneleiden partaalle muutamaan kertaan, mutta silti siinä ei ollut syvyyttä.
Agggh. Haluan vain sulkea tämän ylianalysointimoodin pois ja nauttia siitä elokuvasta. Koska nautin, kaikesta tästä hämmennyksestä ja ajatusten sekasorrosta huolimatta. Ilmeisesti ennakkovalmisteluilla ei ole mitään vaikutusta siihen, miten Nolan-elokuviin suhtaudun - mutta täytyy kyllä sanoa, että oli todella hienoa katsoa elokuvaa josta et tiedä mitään. Ja se lumous, se into, se jännitys kantoi. Kauas. Oli niin pienestä kiinni ettei loppuun asti. Jos lopun ei olisi ollut pakko olla se Suuri Paljatus, jos kaikkea ei olisi pitänyt (joskin yli hilseen menevillä tieteellisillä termeillä) vääntää rautalangasta auki ja viedä siististi pakettiin. Avoimempi loppu olisi ollut se todellinen mindfuck jonka olisin tähän halunnut. Not this M. Night Shyamalan crap.
Ehkä mä vain katson Mementon ja olen hiljaa. Tai no ensin kyllä menen nukkumaan, koska taas kerran yrittäessäni epätoivoisesti saada leffablogipostausta valmiiksi, nukahdin joskus yöllä läppärin päälle ja herätessäni ennen kahdeksaa luulin että on sunnuntai, ja minun pitäisi nukkua vähän lisää. Mutta, Memento. Palataan sinne mistä tämä kaikki alkoi. Pidetään Nolan-putkiviikonloppu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti