Niin, se perjantai.
Tennispalatsi. Ykkössali. Takarivin keskellä. Seurassa ystävät, joiden kanssa tuntui siltä, että tämä olisi yhtä hyvin voinut olla Kuninkaan Paluu 11 vuotta sitten. All who took the road with me. Kaikki oli juuri niin kuin pitikin.
Siinä hetkessä kulminoitui se, miksi en pysty olemaan objektiivinen Hobitteja kohtaan. Miksi en pysty olemaan kriittinen, kun lyhyt kirja on venytetty kolmeksi elokuvaksi. LotR oli, on jotain elämää suurempaa, ja siksi oletusarvoisesti Hobittikin on.
Jos yritän analysoida Hobitteja, ruoskin vain itseäni siitä, että minä pidän niistä. Näen kyllä asiat joita ihmiset kritisoivat enkä puhku raivoissani jokaisen kahden tähden arvion johdosta. Ne ovat enemmän kuin osiensa summa. Ne ovat pala aikaa, jota ei saa takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti