Ja heti Sotahevosen perään olikin luvassa Pappi lukkari talonpoika vakooja. More Benedict Cumberbatch goodness, yay. Mitä ilman tuskin olisin elokuvaa kiinnostunut katsomaan. Parhaan brittielokuvan Baftankin voittanut vakoiluelokuva oli ennakkotietojen perusteella aika kaukana minun comfort zoneltani, enkä kovinkaan väärässä ollut. Hiljainen, hillitty ja harmaa, hitaasti etenevä ja jostain-mutta-ei-paljon-mistään kertova. Tämä siis oli tiedossa, mutta jos tätä menisi katsomaan vauhdikasta, toiminnallista agenttitrilleriä odottaen, saisi kyllä pettyä karvaasti.
Elokuva oli rapiat kaksi tuntia hienovaraista laatunäyttelyä ja siinähän se jokseenkin olikin. Juoni ei ollut erityisen monimutkainen vaikka sitä sellaiseksi (ainakin jenkkiyleisön toimesta mutta se nyt kertonee enemmän yleisöstä...) on kuvailtukin, toivoin vähän enemmän aivopähkinää ja jännitettä tai oikeastaan ihan mitä tahansa mutta jotain tähän kuvioon. Nyt elokuva oli vain liian hiljainen ja harmaa minun makuuni. But it had quite a lot of Benedict Cumberbatch. Kaikkea ei voi saada, kuten todettua. (Ja minun ehkä pitää katsoa pian taas Sherlockia.)
Tämä menee siis taas kategoriaan "pystyn teoreettisella tasolla ymmärtämään miksi tämä elokuva on monen mielestä viiden tähden elokuva, mutta ei se tarjonnut minulle henkilökohtaisesti yhtään mitään". Ja minä en jaksa arvostella elokuvia teoreettisella tasolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti