Tämä on nyt juuri niitä hyviä elokuvia, joista en ollut aivan varma, viitsinkö kuitenkaan lähteä katsomaan. Pienen indieleffan Oscar-ehdokkuudet ja muu hype saivat kuitenkin mielenkiinnon syttymään ja kun se vielä pyöri Studion 1-salissa, ja sen perään oli suoraan Djangon näytös, ajattelin, että mikä ettei. Studiolla en ole käynyt sitten Taken 2:n, joten oli korkea aika palata juurilleen. Djangon suhteen tosin muutin mieleni, kun selvisi että Kinolla se menee 4K-formaatissa. Mutta Beasts jäi asialistalle.
Käynti Studiolla oli suorastaan nostalginen. Oliko se todella näin pieni?? Ykkössalinkin kangas? Elokuva oli houkutellut lisäkseni kokonaiset kolme katsojaa. Oi sitä rauhaa ja tilaa. Sain valloittaa koko takarivin ja elää herroiksi. Parhaillaan istun Kinon käytävällä odottamassa Djangoa. Sali tullee olemaan melkein täysi. Olin unohtanut miltä tila ja rauha tuntuu. Ja minulla on ikävä sitä.
Niin, se elokuva. Lähdin hyvin alkeellisilla pohjatiedoilla, mutta silti ne kattoivat oikeastaan kaiken. Se oli pieni, se oli kaunis, se oli tunnelmaa. Saatoin itkeä vähän. Saatan kirjoittaa syväluotaavamman analyysin, jos Djangon jälkeen kykenen vielä ajattelemaan jotain muuta. Tämä kuitenkin piti kirjoittaa nyt, siltä varalta että en myöhemmin kykene.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti