Hello! Yes! It's me! I'm back! Ei sillä että olisin mihinkään mennyt, vaan lähinnä olen ollut menemättä - siis elokuviin. Hektisen heinä-elokuun leffaputken päätti täydellinen synttärilahjani Kick-Ass 2 ja sen jälkeen en ole ehtinyt/jaksanut/viitsinyt lähteä mitään katsomaan. Jos joskus harvoin olisi sattunut menovapaa viikonloppu, ei ole yksinkertaisesti ohjelmistossa ollut mitään mielenkiintoista. Olen huono lähtemään spontaanisti elokuviin, katsomaan sellaisia elokuvia, jotka ehkä vievät minut pois mukavuusalueeltani, mutta joista kuitenkin voisin pitää. Niinpä olen pysynyt visusti kotona ja odottanut syksyn muutamia valopilkkuja.
MCU on tietysti minun suurin mukavuusalueeni ja siksi Thor: TDW oli ehdottomasti syksyn, ellei koko vuoden odotetuimpia elokuvia. Vaikka elämässä kaikki menisi päin persettä (ja nyt meneekin), MCU on jotain varmaa ja pysyvää. Elämä on jotain mikä tapahtuu MCU-ensi-iltojen välissä. Jos minulla ei olisi MCU:a, minulla ei olisi mitään. MCU antaa minulla syyn elää vuoteen 2020 ja sen yli. Oliko tämä jo riittävän surullista vai jatkanko?
Jännittävintä asiassa on ehkä se, että MCU käsitteenä, kokonaisuutena on minulle tärkeämpi kuin itse elokuvat. Odotan kaikkia Phase 2:n elokuvia suurella innolla, mutta toisaalta en aseta niille elokuvina suuria odotuksia (poikkeuksena Iron Man 3) - lopulta kaikki Avengersien välillä ovat vain palapelin palasia. Haluan nähdä ne. Haluan sitten odottaa seuraavaa. Toisaalta MCU kehittyy koko ajan enemmän siihen suuntaan, että minua himottaa tarttua myös sarjakuviin, mutta se nyt olisi aivan loputon urakka..
Siitä että olen onnistunut kirjoittamaan jo kolme kappaletta ymmärrettävää, jäsenneltyä ja suomeksi tunnistettavaa tekstiä, voi päätellä että Thor: TDW ei ollut elämää suurempi elokuva, jonka jäljiltä olisin tärissyt koko kotimatkan ja pääni olisi edelleen aivan pyörällä. Ei, reaktio oli enemmän se "this movie, I like it, another!". Oli ja meni ja uutta kehiin - ja jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin eihän ensimmäinenkään Thor monella saralla sen kummempi lopulta ollut, mitä nyt ohjaaja oli selvästi pätevämpi, ja piti elokuvansa ja näyttelijänsä paremmin kasassa. TDW oli jotain-kaikille kivaa, (epä)tasapainottelua näyttävän scifi-toiminnan, paikoin synkkienkin draamanpoikasten ja kevyen huumorin välillä. Ei siinä ensituumaukselta mitään mainittavaa vikaa ollut, mutta tarkempaa analysointia se ei kuitenkaan kestä. Tiedepuoli oli niin hömppää että sitä ei edes vaivaututtu avaamaan sen enempää, ja tarkemman syynin alla koko juonikin on ehkä tekemällä tehdyn tuntuinen, ja pohjustuksensa perusteella jo merkittävältä tarinanosalta tuntunut Thor-Jane-Sif-kolmiodraama jätettiin käyttämättä (mistä itse henk.koht. olin erittäin tyytyväinen, koska mikään ei ole niin ärsyttävää kuin väkinäinen kolmiodraama). Yksityiskohtiin en kuitenkaan jaksa takertua, koska elokuva rullasi mukavasti eteenpäin ja itse pidin sen kaikista ulottuvuuksista, vaikka ne eivät aina ihan tasapainossa olleetkaan. No, en pitänyt siitä ulottuvuudesta johon nuoruudenihastukseni Tadanobu Asano kylmästi hyljättiin ennen kuin elokuva ehti alkaakaan, mutta kaikkea ei voi saada. Toisaalta monille mukana olleille hahmoillekaan (harmittavimpana Jane...) ei löydetty käytännössä mitään pätevää tekemistä, joten ehkä parempi niin.. Jos suurin yksittäinen vika elokuvasta pitää löytää, se on jotain mikä tuntuu jo olevan MCU:n sisällä enemmän sääntö kuin poikkeus: uhka, vihollinen, ei taaskaan tuntunut miltään. Kun vaakalaudalla oli vaatimattomasti sellainen pikkujuttu kuin kaikkien maailmojen samanaikainen tuho, olisin kaivannut hieman enemmän epätoivon tuntua loppukliimaksiin. Nyt kuitenkin luettelen niitä vikoja, kun minun ei pitänyt niitä luetella. Positiivisiakin asioita olisi paljon, mutta tällainen minä olen. Tälle elokuvalle voisi vain pienen omatunnon piston sydämessään tuntien antaa neljä tähteä jos pelkkää jotain-kaikille kivaa lähti hakemaan, tai jos kovasti tahtoo Marvelia mielistellä - toisaalta en voi olla mistään eri mieltä Peltosen kriittisen kahden tähden arvion kanssa, ja yhtä tähteäkin ovat kuvia kumartamattomat jakaneet, varmasti täysin perustellusti. En sano että The Avengerskaan olisi ollut täydellinen elokuva, mutta siinä missä The Avengers puutteistaan huolimatta yksinkertaisesti lumosi minut ja sai ummistamaan silmät kaikelle pahuudelle, sitä vaikutusta ei TDW:lla ollut.
Yhden katselun perusteella minun on vähän vaikea päättää mitään lopullista siitä, mitä mieltä olen Lokista. Ensimmäisestä Thorista lähtien Lokin hahmokehitys on ollut minulle sydämenasia MCU:ssa. Olen kuitenkin aina pitänyt enemmän siitä, mikä Loki olisi voinut olla, kuin miten hänet elokuvissa on lopulta esitetty. Edelleen minua The Avengersissa kaivelee hyödyntämättä jätetty, ontto ja merkityksetön Loki. Oliko kaikki vain Thanoksen hallintaa ja Loki pelkkä marionetti? Mitä Lokille tapahtui Thorin ja The Avengersin välillä? Näitä ja monia muita kysymyksiä roikkuu edelleen ilmassa, vastauksia emme taida saada. Tällä kertaa Loki ei ollut vitsi, vaan sarkastinen vitsien laukoja, mutta siihen se sitten jäi. Hiddleston sai taas muutaman tilaisuuden revitellä kunnolla, mutta toivomisen varaa jäi silti paljon. Kun tiedossa oli että Lokin roolia oli viime tingassa uusintakuvauksilla kasvatettu, olin jo antanut itseni odottaa enemmän. Loki ja Hiddles olisivat olleet tälle elokuvalle suuria valttikortteja, joita myös markkinoinnissa mitään säästelemättä on käytetty, tiedostaen hyvin miten suuri fanikanta olemassa on - nyt Loki-fani tuntee itsensä hieman höynäytetyksi, jos tämä oli hahmon viimeinen esiintyminen. Tämänhetkisen tiedon valossa Lokia ei tulla ainakaan nyt suunnitteilla olevissa Marvel-leffoissa enää näkemään, mutta käsittääkseni joitakin optioita sisältävä sopimus Hiddlestonilla edelleen on. We'll see. Minulle MCU on kuitenkin jatkossa yhtä suurta mielenkiinnon kohdetta köyhempi, mutta onhan aina tuleva Lee Pace Guardiansin pääpahiksena, vaikka Star-Lordin rooli menikin viime tingassa sivu suun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti