(THERE WILL BE SPOILERS)
Innostus lähteä katsomaan TASM2:sta antoikin odottaa itseään pari viikkoa ensi-illasta - ja nytkin voimakkaana kannustimena toimi viiden euron perjantai Kinolla, koska se oli jo vähän semmoinen nyt tai ei koskaan -kynnys. Osasyyllinen tähän jahkailuun on ollut yksinkertaisesti se, että kun ihmiselle annetaan mahdollisuus valita 3D:n ja 4K:n välillä, en ole osannut päättää. Periaatteessa olin jo kallistumassa 4K:n puolelle, ykkösen melko vaatimattoman 3D:n kolkutellessa takaraivossa, mutta kun näytösajallisesti 3D sattui eilen paremmin, olkoon niin.
Kakkosen 3D ei jäänyt mieleen vaatimattomana, vaan paikoin oikeasti siistinä. 4K:na se olisi saattanut näyttää ihan yhtä hyvältä, mutta ainakaan 3D ei nyt millään muotoa harmittanut. Näyttävä oli tämä elokuva.
Muuten en tiedäkään mitä elokuvasta sanoa. Odotin, mm. ennalta mainostettujen useiden vihollisten ja melko laiskan sisällöttömien trailereiden takia sekavampaa kokonaisuutta, mutta kestostaankin huolimatta TASM2 oli yllättäen kohtuullisen tiivis ja toimiva pakkaus. Tai sitten Andrew Garfield vaan on niin täydellinen että olen sokea kaikelle muulle. En ehkä ikinä, ikinä, kuuna päivänä miltään sarjakuva-/toimintaleffalta sietäisi näin paljon romanttista sivu-, ellei jopa pääjuonta ilman vakavia allergisia reaktioita ja ilman että se tuntuu täysin irralliselta, mutta Andrew Garfield ja Emma Stone. Awwwww.
Tämän aww-tekijän vuoksi elokuva tietysti mursi sydämeni ja melkein sai itkemään, vaikka tähän on osannut valmistautua jo ajalta ennen ensimmäistä uutta Hämistä. Gwen oli kaikin puolin rakastettava hahmo, jonka kohtalo oli ennalta saneltu. En voi olla vihainen. Tiesin että hänet viedään. Enkä voi olla vihainen siksi, että se oli tehty niin kaikin puolin täydellisesti. Sen piti tapahtua, mutta se olisi voinut tapahtua epätyydyttävällä ja tyhjäksi jättävällä tavalla. Se oli surullista, pohjattoman surullista, mutta kaunista.
Voisin nyt yrittää kaivamalla kaivaa tästä elokuvasta asioita joista en tarkemman syynin alla pidä, mutta ongelma on sama kuin ensimmäisen TASM:n kanssa: minä haluan pitää tästä elokuvasta. En mitenkään fanaattisesti - Spider-Manin universuminrakennus ja tulevaisuus ja Sinister Six ei loppujen lopuksi hetkauta minua lainkaan, jos nyt kuitenkin piittaan siitä rahtusen enemmän kuin mitä DC:n puolella tapahtuu (friendly reminder että en vieläkään ole edes nähnyt Man of Steeliä) - haluan pitää Spider-Manista hauskana, tunteitakin herättävänä asiana, jonka olemassaolon voin kuitenkin unohtaa elokuvasalista poistuttuani. MCU vie ihan tarpeeksi aikaa ja energiaa ihmisen elämästä. En mä voi joka paikkaan revetä. (Ja kohta sentään tulee DOFP. Ei, en jäänyt odottamaan lopputekstikohtausta, koska välttelen kohtausklippejä kuin ruttoa.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti