2012

Tiedän jo nyt että tulen unohtamaan tästä listasta useita elokuvia, ja häpeämään sitä jälkikäteen. Siitä huolimatta, yritetään listata ainakin joitain elokuvia jotka on aivan pakko katsastaa vuonna 2012.

War Horse ei ole vieläkään saanut virallista Suomen ensi-iltapäivää, joten koska yritän pitää listan julkaisupäiviä mukailevana, aloitan sillä. Kasa laatunäyttelijöitä, Steven Spielberg, ja itkettävän ihana tarina hevosen ja ihmisen ystävyydestä. Kuulostaa jotakuinkin minulle tehdyltä.

Puss in Boots! Suuri syy siihen miksi pidän Shrek-leffoista, joten tämä spin-off on pyörinyt kovasti odotettujen leffojen listalla jo vuosia. 27. tammikuuta se lopultakin saapuu Suomenkin teattereihin.

Mission: Impossible - Ghost Protocol on vähän hämmentävä tapaus minulle, mutta sen traileri puskee itseään alitajuntaani aina elokuvissa käydessäni, ja olen kai jo ehdollistunut ajatukselle siitä että Tom Cruise kiipeilemässä pilvenpiirtäjän lasiseinillä on cool. Ensi-ilta 03.02.

The Hunger Gamesia en ole lukenut ja tuskin luenkaan kirjana, mutta traileri oli aika vaikuttava ja eiköhän tämäkin tule nähtyä ihan jo ilmiön vuoksi. 23.3.

THE AVENGERS valloittaa valkokankaat 4. toukokuuta. Lopultakin näemme sen, mitä meidät on viimeiset vuodet aivopesty Marvel-leffa kerrallaan odottamaan. Yksi elokuvavuoden Suurista Tapauksista.

Moonrise Kingdom tuo yhteen kaksi suurista rakkauksistani, Wes Andersonin ja Edward Nortonin. Ja Bruce Willisin, ja Bill Murrayn. 25.5. on ainakin Jenkkilän julkaisupäivä.

Prometheus, Alien-esiosa. Alienit olivat tärkeä osa lapsuuttani joten ei tätä voi jättää näkemättä. Also, Michael Fassbender. Nopeasti poimittuna saa ensi-iltansa ainakin jossain päin maailmaa 8.6.

The Amazing Spider-Man herättää ihmisissä ristiriitaisia tunteita kuten rebootit yleensä, but come on, tummasävyisesti angstaava Bambi? Miten sille voi sanoa ei. Eikä se mitenkään voi olla huonompi kuin edellisen sarjan kolmonen. 3.7.

THE DARK KNIGHT RISES, fuck yeah. Suuri Tapaus nro 2. Sanat eivät riitä kuvaamaan miten paljon odotan tätä elokuvaa. 25.7. Nolanin saaga saa loppunsa ja samalla juhlistamme (minun pienessä mielessäni) Kuusankosken Studio 123:n kanssa nelivuotista taivalta, sillä ensimmäisen kerran olen käynyt siellä 26.7.2008 katsomassa The Dark Knightin. Em. päivämäärän tarkastaminen ajoi minut vanhaan Livejournaliini ja lukemaan surullista vuodatusta siitä miten se orgastinen hypetys pilasi TDK:n ensi näkemältä... Olkoon tämä varoittava esimerkki hypetyksen haittapuolista:

Hypehän oli niin sensaatiomaista, suorastaan järjettömät mittasuhteet saanutta, että herättihän se pieniä epäilyksiäkin jo. Okei, sanotaan suoraan - jotta Heathin kuolema ei olisi aivan niin turha ja väärin, oli viimeisen työn oltava käsittämättömän upea, siitähän tässä on ollut suurelti osin kyse Oscar-hehkutuksineen päivineen. Vaikka yritin sysätä tämän pois mielestäni, käsitykseni vain vahvistui, mitä enemmän arvosteluita yritin lukea sitä häivyttääkseni. Liikaa korulauseita, liikaa kaikkea. Jäi kaksi vaihtoehtoa: a) elokuva joko oikeasti oli niin hyvä kuin kaikki täydet pisteet antoivat ymmärtää tai b) edelläesitettu Heath-teoria. Mitä korkeammalle kehujen rima nousi, sitä parempi leffan olisi pitänyt olla että voisin unohtaa b-vaihtoehdon ja olla aidosti tyytyväinen elokuvaan.

 
Tämä pohjustus lienee jo antanut ymmärtää, että aidosti tyytyväinen en ole. Hienohan se oli, mutta ylisanojen jälkeen odotin enemmän. Enemmän synkkyyttä, kaaosta, tuhoa, väkivaltaa ja niin edelleen, joihin keskittyä elokuvan rakenteen vähän ontuessa. Juoni kyllä oli ihan hyvä, mutta se ei ehkä kokonaisuutena pysynyt kasassa ihan niin hyvin kuin piti, ja oli hieman liian pitkä (liikaa erillisiä toimintakohtauksia ilman kunnon kliimakseja tai tarinaa niiden välissä). Ja siitä Jokerista kaikkien aikojen leffapahiksena.. Teaserihan oli aikanaan kutkuttava, mutta trailerista saamani käsitys säilyi, ei siinä ollut mitään riipaisevan neuroottista ja maanista ja karmaisevaa. Heath veti komeasti minkä veti, kaikki kunnia siitä, mutta.. Ehkä minä vain odotin liikaa kaiken tämän jälkeen, mutta.. Äh, en osaa pukea sitä sanoiksi. Miten vain yritän sen muotoilla, se kuulostaa väärältä. Siitä vaan on puhuttu niin kaunein sanoin että ei todellisuus voinut niitä enää vastata, ja on harmillista jos elämykseni todellakin latistui niiden takia. Mutta vaatisi ehdottomasti useamman katselukerran, jotta voi ensin saada ennakko-odotukset heivattua kauas pääkopasta ja puhtaalta pöydältä keskittyä itse elokuvaan, unohtaen kuka castista yhä elää ja kuka ei. Komea se oli, ja koko näyttelijäkaarti oli erinomaista, ja se oli ihan kiva ja niin edelleen. Mutta ei nyt mikään instant classic, ainakaan ei olisi ilman Heathin kohtaloa. Tai no. Jos katsoisin sen toiste, voisin ihan oikeasti pitääkin siitä, siis paljon. En minä tiedä. Nyt kun katson traileria, muistan siitä paljon hyvää.

Tunteiden ja ajatusten pyörremyrsky elokuvan aikana oli jotain ennenkokematonta. Yritinkö minä pitää siitä? Yritinkö minä olla pitämättä siitä? En osaa sanoa. Leffan jälkeen pulssi löi ehkä tuhatta.

Kuten arvelin, toinen katsominen puhtaalta pöydältä oli jo aivan erilainen. Yritin korjata tämän vahingon Inceptionin kanssa pitämällä itseni kaukana trailerista ja kaikesta ennakkomateriaalista (mutta silti odotin siltä liikaa, vaikka se loistava olikin), mutta nyt olen kyllä rehellisesti sanoen unohtanut koko TDK-episodin ja uppoutunut huolella jokaiseen tiedonmuruseen joka elokuvasta kutkuttavasti tarjoillaan. Okei, siirrytään eteenpäin sivuraiteilta.

Expendables 2 onkin sitten puolestaan elokuva, jolta ei tarvitse odottaa yhtään mitään - aivot narikkaan ja actionia kiitos! Ensi-iltaan päivän myöhästyneenä syntymäpäivälahjana minulle, 17.8.

Skyfall tuo jatkoa Daniel Craigin Bondeihin, siis ainoihin Bond-leffoihin joita olen ja tuskin koskaan tulen katsomaan. Palaako se Casino Royalen loistoon? I dunno, minusta Quantum of Solacekin oli kiva. 9.11.

World War Z on itsestäänselvyys. Zombies? Yes please.  12.12.

THE HOBBIT: AN UNEXPECTED JOURNEY päättää yhdeksän vuoden tuskallisen kaipuun Keski-Maahan 14. joulukuuta. Ajatuskin täyttää minut lämmöllä ja onnella. Joulukuu, tule pian.

Django Unchained on vuorossa viimeisenä vaan ei vähäisimpänä. 25. joulukuuta saamme nähdä ilmeisesti melkein kaikki maailman näyttelijät Quentin Tarantinon joululahjassa maailman leffafriikeille.

Vieläkö jotain? En jaksa selata enää. Olen luultavasti unohtanut jotain tärkeää, mutta ainakin Kolme Suurta ovat mukana.