Ja kun ohjelmistossa oli kuin minulle luotu jatkumo, suuntasin 50/50:n perään heti uusia elokuvaelämyksiä hakemaan. Pohjustukseksi on syytä selventää: alkuperäisestä Millennium-trilogiasta en ole nähnyt kuin sivusilmällä muutaman kohtauksen ensimmäisestä, kaksi myöhempää sitten hieman intensiivisemmin seuraten niiden tullessa tv:stä viime syksynä (vai koska nyt olikaan). Kirjojakaan en ole lukenut. Pääsin siis katsomaan tätä Fincherin tulkintaa melkoisen puhtaalta pöydältä - joutumatta vertailemaan, mitä on muutettu, mitä on kopioitu, mitä tehty paremmin, mitä huonommin jne. Minulle se oli melkein uusi - ne jatko-osat olin kuitenkin nähnyt, ja onhan koko sarja tietysti tuttu varmasti kaikille ainakin käsitteenä jos ei muuten.
Kutkuttavan hienot ja ah-niin-finchermäiset creditit toivat kivasti nostetta heti alkuun, vaikka sitten veikin aikansa että pääsin yli vaihtelevista tavoista puhua englantia niin että se enemmän tai vähemmän kuulostaa ruotsilta ja niistä ainakin kymmenistä variaatioista nimen "Mikael" lausumisessa. Onhan se nyt kieltämättä hassua, että tuoreesta ruotsalaisesta elokuvasta tehdään Hollywood-remake, joka kuvataan Ruotsissa, mutta ei nyt uppouduta siihen sen tarkemmin. Toivoisi kuitenkin, että aksentin suhteen voitaisi edes vetää samaa linjaa kautta elokuvan, itseäni asia ainakin häiritsi melkoisesti..
On jo aivan liian myöhä että jaksaisin puntaroida ajatuksiani kovinkaan selkeiksi (ja huomenna en muistaisi kuitenkaan mitään), mutta yritetään nyt saivarteluista päästä siihen, mitä mieltä olin itse elokuvasta. Tarina eteni melko epätasaisella rytmillä, mutta silti tasaisesti vetäen ja ennen kaikkea koko ajan piti vahvasti otteessaan. Jännitettä riitti, tunnelmia laidasta laitaan ja yllättäen yleisöstä parit naurutkin irrottaneita hetkiä - vain loppu tuntui himppasen venytetyltä. Fincher kyllä tietää mitä tekee, vaikka materiaali olisi mitä tahansa. Daniel Craig oli melkein uskottava tavanpulliainen ja lähtemättä mukaan netissä vellovaan taistoon siitä, kuka on oikea Lisbeth, Rooney Maran suoritus oli kyllä uskomaton. Ehdottomasti katsomisen arvoinen ja eiköhän tälle jatkoakin seuraa. Oolrait, hyvää yötä! Vuosi päättyy näihin elokuvatunnelmiin, ja teatterissa katsotuissa elokuvissa pääsimme hienoon pyöreään lukuun 20. Plus se Driven uusintakierros.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti